Uutiset 2022
Joitakin poimintoja vuodelta 2022. Vanhat uutiset löytyvät arkistosta.
|
29.12. Vuoden koirat Norjassa
Vuoden 2022 menestyneimmät gordoninsetterit eli Norsk Gordonsetter Klubin vuoden koirat julkistettiin Norjassa.
Vuoden 2022 Nuori Gordoninsetteri -sarjassa
tulevan C-pentueen tulevan isä Tøfteaasen's
Ailo oli kolmas. Vuoden nuori gordoninsetteri oli Rørosviddas Bob.
Ailo jäi vain yhden pisteen ykkössijasta.
Kaikilla kolmella parhaalla nuorten sarjan koiralla oli kolme ykköstä ja Norjan Derbyn
finaalipaikka. Bob nousi voittajaksi Derbyn semifinaalissa saadulla kolmostuloksella.
Nuorten sarjan voittajalla ja Ailolla on sama isoäiti, N KVA Rørosviddas F Cera. Vuoden 2022 Gordoninsetteri
-sarjassa kakkonen oli N KVA N MVA Rørosviddas Ante, joka on
Ailon isä. Ensimmäisessä julkistuksessa Ante oli ykkönen,
mutta korjatussa pistelaskennassa se jäi yhden pisteen
voittajasta, Børgsjiten Vd Faizasta.
Huima menestys tälle suvulle! :-)
NGK:n vuoden gordoninsetteri -tulokset
|

Ailon isällä, Antella, oli huima koevuosi 2022
Se sai lukuisia ykkösttuloksia avoimessa ja voittajaluokassa tunturista ja metsästä.
Näistä mm. Cacit ja 3 * CK
Lisäksi siitä tuli vuoden aikana kaksoisvalio
16.12. Pentu-uutisia
Puronperän kennelin kevään 2023 ensimmäinen pentue eli C-pentue polkaistiin alulle,
kun kävin joulun alla keski-Norjassa Trøndelagissa Stjørdalissa.
Tøfteaasen's Ailo astui Puronperän Qiiruksen, Vinkan.
Reissu sujui hienosti. Oli mukava ajella nätissä talvisäässä ja viettää aikaa Norjassa.
Samassa taloudessa asuu myös Ailon isä N KVA N MVA Rørosviddas Ante.
Monesti tulee hehkutettua gordoninsetteriurosten luonnetta - jälleen tällä kertaa. Uskomattoman hienoluonteisia koiria!
Sain hyvän käsityksen pentueen isän ja sen suvun luonteesta.
Toki olen jo aikaisemmin nähnyt paljon tämän suvun koiria, joten tämä ei ollut mikään yllätys.
Ailo astui Vinkan 14.-16.12.2022.
C-pentueen pitäisi syntyä helmikuun puolen välin tienoilla ja ovat luovutusikäisiä huhtikuun
alussa 2023.
|

1.12. Tessa PRA- ja CCA-vapaa
Taskuraketti Tessa käväisi elukkatohtorilla poskisolunäytteenotossa.
Laboklin kunnostautui tällä kertaa ja tulokset tulivat ennätysajassa:
Tessa on sekä PRA- että CCA-vapaa!
No, eihän tämä yllätys ollut, koska molemmilla vanhemmilla on olemassa negatiiviset testitulokset.
Kennelliitto ei kuitenkaan hyväksy tuloksia ilman polveutumistestiä eli käytännössä testit joutuu tekemään joka tapauksessa.
Muissa Pohjoismaissa tulokset hyväksytään ilman polveutumistestiä.
|
Tessan PRA- ja CCA-tulokset ovat puhtaat
9.11. Rihla on poissa
Tuli Rihlan aika siirtyä autuaammille
jahtimaille. Hieno ja nöyrä koira, josta jäi upeita muistoja...
Kiitos Rihla!
|
Puronperän Rihla 4.4.2009-9.11.2022
6.11. Vilulle avoimen luokan kolmostulos
Tyrnävän kenttäkokeessa Vilu osallistui toiseen avoimen luokan kenttäkokeeseensa Suomessa.
Heti ensimmäiseen erään se sai seisonnan peltopyyparvelle, mutta valitettavasti pudottaa ei saanut ja tilanteessa ammuin vain kunniaa.
Koko päivä hämärään saakka haettiin mahdollisuutta fasaanin pudotukseen, mutta valitettavasti loppusyksyn sää oli varmaan tehnyt sen,
että koko päivän aikana fasaanit olivat koirilta melko hukassa.
Pudotusta ei saanut, joten korkeampiin palkintoihin vaadittavaa noutoa ei valitettavasti voinut esittää...
Koearvostelu aukeaa tästä linkistä
|
Tulosta pukkaa...
Tuomarina Samuli Koskenniemi
30.10. Riolle avoimen luokan ykkönen
Evijärven kenttäkokeessa tapahtui kovasti odotettu voittajaluokkaan nousu: Rio sai vihdoin himoitun avoimen
luokan ykköstuloksen! :-)
Päivä alkoi heti hyvin: Rion tassu oli syönnillään ja se esitti hyvää hakua.
Jo toisessa erässä se teki hyvän lintutyön fasaaneille, mutta tilanteessa ei kuitenkaan saatu pudotusta.
Päivän viimeisessä erässä niinikään lintutyö fasaanille, mutta ei edelleenkään pudotusta.
Onneksi erän loppuun tuli vielä yksi seisonta fasaanikanalle ja nyt myös pudotus, jotta ykköseen vaadittavan noudonkin pystyi esittämään.
Onnittelut Riolle ja Jarkolle avoimen luokan ykköstuloksesta -
hyvää matkaa voittajaluokkaan!
|
Voittajaluokkaan nousu oli Rion osalta odotettua...
Tuomarina toimi Keijo Vuolteenaho
30.10. Riolle avoimen luokan ykkönen
Evijärven kenttäkokeessa tapahtui kovasti odotettu voittajaluokkaan nousu: Rio sai vihdoin himoitun avoimen luokkan ykköstuloksen! :-)
Päivä alkoi heti hyvin: Rion tassu oli syönnillään ja se esitti hyvää hakua.
Jo toisessa erässä se teki hyvän lintutyön fasaaneille, mutta tilanteessa ei kuitenkaan saatu pudotusta.
Päivän viimeisessä erässä niinikään lintutyö fasaanille, mutta ei edelleenkään pudotusta.
Onneksi erän loppuun tuli vielä yksi seisonta fasaanikanalle ja nyt myös pudotus, jotta ykköseen vaadittavan noudonkin pystyi esittämään.
Onnittelut Riolle ja Jarkolle avoimen luokan ykköstuloksesta -
hyvää matkaa voittajaluokkaan!
|
Voittajaluokkaan nousu oli Rion osalta odotettua...
Tuomarina toimi Keijo Vuolteenaho
25.10. Väpä on poissa
Kerron hieman ystävästäni Väpästä. Väpä oli käsittämättömän nopea oppimaan.
Sisäsiistiksi hän oppi viidessä päivässä ja peruskäskyt muutamalla hassulla toistolla.
Väpä myös opetteli ihan omatoimisesti avaamaan lukot ja ovet, riippumatta avautumissuunnasta.
Metsästystä harrastimme Väpän kanssa ilman suurempaa menestystä, mutta unohtumattomia retkiä muistoihin jäi lukuisia.
Väpä sai elää rakastavien ihmisten kanssa. Liikuntaa ja harrastuksia monessa eri muodossa – ja paljon.
Väpä oli aina alkuun hieman varautunut uusia ihmisiä ja koiria kohtaan vaikka riemulla kaikkia tervehtikin.
Ne jotka saivat Väpän luottamuksen saivat hänestä todellakin uskollisen ystävän. Väpän tapana oli tervehtiä ystäviään tanssimalla ”twerkkaamalla”.
Väpän suurinta herkkua oli jäätelö.
Haluan kiittää Teitä koirasta, joka oli uskollinen ja rakas ystäväni.
Väpä oli jakamassa kanssani lukemattomia hienoja hetkiä ja retkiä, hassuja kommelluksia, sekä matkan varrelle sattuneita vastoinkäymisiä.
Lämmin osanotto Väpän läheisille surun keskellä!
|

Puronperän Väpä
5.3.2013 - 25.10.2022
17.10. Tenu on poissa
Puronperän Tenu nukkui eilen ikiuneen mökillä Soinissa. Viime viikko vielä oltiin Virossa hanhimetsällä, missä alkoi neurologiset oireet ja paheni muutamassa päivässä niin paljon, ettei päässyt enää
pystyyn, joten päätös oli vaikea mutta selvä. Hienoja muistoja ja tilanteita, mokia ja onnistumisia. Kova on
ikävä...
Lämmin osanotto Tenun läheisille surun keskellä!
|

Puronperän Tenu
7.6.2011 - 16.10.2022
28.9. Siiri avoimen luokan palkinnolle
Kerhon kenttäkokeessa Lapualla Siiri ja Krister onnistuivat saavuttaen ensimmäisen avoimen luokan palkintonsa. Tulos oli AVO 3.
Onnittelut Siirille ja Kristerille
ensimmäisestä avoimen luokan tuloksesta!
|
Siiri ja Krister ensimmäisen avoimen luokan palkinnon varmistuttua
Tuomarina toimi Ahti Putaala
19.9. Islalle rotumestaruus
Rotumestaruuskoe Gordon Race kisattiin 19.9. Utsjoella. Starttiviivalla olivat mm. Isla, Riesa ja Remu.
Rio ei päässyt starttaamaan loukkaantumisen ja Vilu edellisenä päivänä alkaneen juoksun takia.
Olosuhteet olivat olivat vaikeat ja vaikka lintuja oli hyvin, niin koirat eivät onnistuneet niiden kanssa.
Lopulta melko ylivoimainen voittaja oli oma tunturitykkini Isla. Se teki päivän aikana useamman lintutyön,
joista kahdessa ammuttiin - on se uskomaton linnunlöytäjä! Riesa palkittiin Olgan avanssi -palkinnolla. Myös Remun onnistuminen oli lähellä...
Tämä oli kuudes voitto eri koirilla. Rotumestaruuden ovat voittaneet Hyrsky, Kone,
Tatti, Rihla, Nenä ja nyt siis myös Isla.
Lisäksi mestaruuteen ovat yltäneet Rico ja Immu.
Isla ja Immu ovat ensimmäiset pentuesisarukset, jotka ovat voittaneet mestaruuden.
|
Starttiviivalla olivat Remu (XO), Riesa (Xiru) ja Isla (Islay)

Riesalle
Olgan Avanssi -palkinto ja Islalle mestaruus
Tuomarina toimi Markku Hakuli
Riesa ei jätä ketään kylmäksi
Voittajan on helppo hymyillä! :-)
3.9. Starttilupia
Parin koronavuoden jälkeen palaillaan normiarkeen ja sitä myötä myös kokeiden näyttelytulosvaatimus on palannut voimaan.
Syksyn kokeita silmälläpitäen Elsa, Tessa ja Jokeri kävivät hakemassa näyttelytulokset.
Elsa (Xelcie) osallistui Joensuun ryhmänäyttelyyn.
Se sai hyvät arvostelut
ja tulokseksi tuli AVO EH / AVK 1.
Tuomarina toimi Irina Poletaeva.
Nuorisoketjulla on myös tähtäin syksyn starteissa. Kultamaljaikäiset Tessa ja Jokeri osallistuivat näyttelyyn Kihniössä.
Taskuraketti Tessa sai tuloksen JUN T ja komea nuorimies Jokeri sai JUN H. Tuomari oli Pekka Teini.
Onnittelut kaikille tuloksista - eikun kokeisiin!
|
Tessa on esittänyt treeneissä lupaavia otteita
Jokeri on vasta juuri ja juuri toisella vuodella, mutta kehittyy kovaa vauhtia
16.8. Ekipage 3/2022
Vuoden toinen Ekipage ilmestyi sopivasti jahtikauden alla.
Numero kaksi jät tänä vuonna väliin ja vuosikirja ilmestyi
ilman Ekipage-osaa. Tässä numerossa oli uusien
jäsenhenkilöiden esittelyssä Jarkko ja Reijo. Kevään
maaottelumatkasta oli Jaakon ja Jarkon kirjoittama
matkakertomus. Maaotteluhan meni suorastaan historiallisen
hienosti, kun Suomi oli maaottelun kakkonen ja Vattu
Pohjoismaiden toiseksi paras koira! Maaottelumatkakertomuksen
voi lukea alla olevista linkeistä: sivu
28
sivu
29
sivu
30
sivu
31
|
Turo eli virallisesti Zeus avasi Z-pentueen lonkkakuvaukset
hienolla A/A-tuloksella! :-)
30.6. Roki on poissa
Kevään ja alkukesän poikkeuksellisen pitkään suruviestien
ketjuun liityi Eastwood, "Roki". Roki meni alunperin
Etelä-Suomeen jahtikoiraksi, mutta erinäisten
elämäntilanteiden takia muutti uuteen kotiin, jossa se sai
nauttia elostaan ja olostaan. Harmittavan lyhyeksi jäi sen
elämä... Rakastettava ja rakastava Roki on
poissa.
Lämmin osanotto Rokin läheisille surun
keskellä!
|
Puronperän Eastwood 26.1.2016-30.6.2022
16.6. Seita on poissa
Kesän alkajaisiksi taas yksi hieno metsästyskoira siirtyi toisille jahtimaille - Seita.
Se oli kennelin viimeinen gordoninsetteri alkuperäisestä verilinjasta. Sittemmin koirat ovat olleet Tatin sukua.
Seita oli nöyrä ja väsymätön
työntekijä. Herkullisimmat muistoni ovat sen koeuralta, joka
alkoi Ruotsin tunturilta, Arjelpogsfjälleniltä. Heti
ensimmäisessä startissa tuli UKL 2, nuorten luokan toinen
palkinto. Seita oli Vuoden Nuori Gordoninsetteri 2012.
Sittemmin Seita muutti Rovaniemelle Annan ja Mikaelin luo, jossa se sai viettää seitsemän viimeistä elinvuottaan metsästellen ja rakkaana perheenjäsenenä.
Mikaelin sanoin:
Vein Seitan tänään nukutukseen eläinlääkärille, vanhuus tuli nyt huippukoiralle.
Kiitos koirasta joka oli kuuliainen, hyvätapainen ja hyvä metsällä ja kotikoirana.
Asuttu viimeiset 2,5 vuotta maalla jossa saanut nauttia metsästä, linnuista ja koirana olosta.
Viimeiset metsot ammuttu lokakussaa, 6,5 kg.
Hieno koira, paljon kiitoksia.
Hieno koira olit.
Kiitos vuosista jotka olivat hienoja metsästää.
Sinusta ei vanhuus näkynyt kuin liikkuessa..
Lämmin osanotto Seitan poismenosta Annalle ja
ennen kaikkea Mikaelille!
|
Puronperän Seita 4.1.2011-16.6.2022
11.6. Menestystä rotujärjestön erikoisnäyttelyssä
Rotujärjestön erikoisnäyttely pidettiin jälleen Lapualla.
Parin koronavuoden jälkeen erkkari oli palannut entiselle
paikalleen kesäkuun alkuun, pois elokuulta häiritsemästä
jahtiin valmistautumista. Näyttelyyn oli
tuomariksi kutsuttu tunnettu gordoniharrastaja Norjasta, Wenche
Porsanger. Hän omisti aikoinaan Puronperän ensimmäisen
gordoninsetteripentueen isän, Roccon.
Varalla oli Svenska
Gordonsetterklubbenin entinen pitkäaikainen
puheenjohtaja Peter Hoyer. Peter kuitenkin arvosteli lopulta
gordoninsetterit, koska irlanninsettereitä oli ilmoitettu
näyttelyyn niin paljon, että Wenchen oli keskityttävä
arvostelemaan vain ne. Viime vuoden tapaan Witsi
ja Rio kisasivat Paras Uros -maininnasta ja kuten viime vuonna,
voitto meni taas Witsille.
Tämä oli sen kolmas ja viimeinen serti, kaikki peräkkäisinä vuosina
rotujärjestön erikoisnäyttelystä ja peräkkäisistä näyttelyistä - aina myös paras
uros. Uskomattoman hieno näyttelyura ilman yhtään hutia! Muutkin Puronperän-koirat saivat todella hyvät arvostelut: Riolle vara-SERT ja Pepille erittäin
hyvä. Tulokset:
Puronperän Pepi - AVO EH AVK 3
Puronperän Witsi - AVO ERI AVK 1 SA PU 1 SERT VSP
Puronperän Xavier, "Rio" - AVO ERI AVK
2 SA PU 2 vara-SERT
Kaikki Puronperän koirien arvostelut
Onnittelut kaikille puronperäläisille ja omistajille hienoista tuloksista!
|
Witsille kolmas
peräkkäinen sertifikaatti!
Riolle tuli jälleen erikoisnäyttelystä tulokseksi
toiseksi paras uros ja varaSertifikaatti
Sunnuntain noutokisassa se teki myös kohtuullisen
hyvän suorituksen
(ja isäntä hienon ampumatuloksen - kylmiltään!)
6.-8.5. Valtteri, Remu ja Jari Erätaika-messuilla
Vuosittaiset messutapahtumat ovat käynnistyneet koronatauon jälkeen, niin myös erämessut ympäri maata.
Valtteri, Remu (XO) ja Jari osallistuivat Kuopion Erätaika-messuille 6.-8.5.
He olivat esiintymässä rotuesittelyissä ja tämän lisäksi Jari oli kertomassa rodusta osastolla, jossa messukävijät pääsivät lähemmin tutustumaan koiriin.
Pitkien messupäivien aikana tuli moni tuttu ja tuntematon juttelemaan ja rapsuttelemaan Valtteria ja Remua.
Tuskin paljon tuota edustavampia messuesiintyjiä lieneekään? Todella arvokasta pr-työtä gordoninsetterien eteen! :-)
|
Omaa esiintymisvuoroa odotettiin melko rennosti
13.5. Raidi on poissa
Kevään aikana on Tatin ensimmäisten eli O-
ja R-pentueiden koiria
kohdannut useita poismenoja. Sinänsä odotettua, kun koirat
ovat jo 14- ja 13-vuotiaita. Aina kuitenkin on yhtä haikeaa
luopua rakkaasta ystävästä ja jahtitoverista. Raidin
osa siirtyä uusille jahtimaille tuli hieman kevään
äitienpäivän jälkeen. Viimeinen käsky on VAPAA...
Lämmin osanotto Raidin poismenosta läheisille!
|
Puronperän Raidi 4.4.2009-13.5.2022
2.5. Pimu on poissa
Tatin ensimmäinen eli O-pentue
täytti alkuvuodesta 14-vuotta. Se on pitkä ikä
gordoninsetterille ja tänä keväänä onkin tullut eteen monen
pentueen koiran elämän päätepiste. Nyt oli Pimun
eli Odessan vuoro. Pimu
oli Metsästyskoira isolla M:llä. Se metsästi koko pitkän
ikänsä. Riemukkaimmat menestyksen hetket osuivat onnistuneiden
jahtitilanteiden lisäksi varmaankin rotujärjestön
erikoisnäyttelyyn, jossa se oli Rotunsa Paras kaksi kertaan.
Lisäksi Pimu menestyi Gordon
Racessa. Se eli kaiken kaikkiaan terveen ja rakastetun elämän. Kevään
aikana alkoi olla selvää, että tämä vappu jäisi Pimun
viimeiseksi. Kotiin jäi Saga,
jolle elo ilman koirakaveria jää toivottavasti
lyhytaikaiseksi.
Lämmin osanotto Pimun poismenosta
Pattelle ja Sepolle!
|

Puronperän Odessa 4.2.2008-2.5.2022
24.3. Menestystä tunturista
Koekausi 2021-2022 vetää keväällä viimeisiään. Huhtikuun lopussa järjestettiin vielä perinteinen Södra Norrbottens Fågelhundsklubbin, SNFK, pääkoe 22.-24.4.
Maaottelumatkasta piristyneenä lähdettiin reissuun Jarkon ja Reijon kanssa.
Kokeet menivät kivasti, sillä heti ensimmäisenä päivänä
Isla otti tuloksen.
Tuttu koetilanteeseen liittyvä kuumuminen toi tilille sen verran miinuksia, että tulos oli ÖKL 3 (AVO 3).
Toisena koepäivänä mahdollisuuksia oli, mutta ei tulosta - tosin Rio oli erittäin lähellä ja Riesalle haettiin onnistumista koko pitkän päivän...
Viimeisenä koepäivänä molemmat startanneet koirat eli Rio ja Isla onnistuivat. Rio onnistui heti ensimmäisessä erässä ja tuloksena ÖKL 3 (AVO 3).
Rio on nyt koepalkittu Suomessa, Tanskassa sekä Ruotsissa. Isla veteli jo hyvää tunturihakua, mikä johti tulokseen ÖKL 2 (AVO 2).
Ruotissa aina yhtä haasteellinen kylmän linnun nouto kuumassa lintutilanteessa sujui kaikilla koirilla hienosti.
Siellä tehdään aina päivän ensimmäisessä lintutilanteessa nouto ja usein koira etsii lämmintä lintua noudettavaksi.
Jos juuri tätä tilannetta ei ole harjoiteltu, usein käy niin, että normaalisti hyvin noutava koira ei suoriudu hommasta ja se jää kokonaan ilman palkintoa.
Kelit suosivat; vain ensimmäisenä päivänä hanki alkoi iltapäivästä hieman pettää, muina päivinä oli normaali keväinen tunturihanki.
Lintuja oli maastoissa hyvin ja kaikille tuli riittävästi mahdollisuuksia. Koiratkin esittivät hyviä otteita koepäivien ajan.
Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut ja hauska - kiitokset Jarkolle ja Reijolle! :-)
Kuvakooste SNFKs Huvudprov 2022 (aukeaa klikkaamalla linkkiä)
|
Rio ja Jarkko onnistuivat jälleen kerran
Islalle perjantaina ÖKL 3...
...ja sunnuntaina ÖKL 2! :-)
22.4. Remu on poissa
Kevään kohokohtien joukkoon on osunut harvinaisen paljon
kasvattien poismenoja. Toisaalta se kertoo kennelin
pitkäaikaisesta toiminnasta, mutta aina nämä ovat yhtä
koskettavia... Remu oli jo viettänyt
eläkepäiviä pitkään, vaikka olikin silloin tällöin vielä
päässyt metsällekin. Kevään korvalla oli aika siirtyä
taivaallisille jahtimaille. Kepeitä tassuja...
Lämmin osanotto Remun poismenosta läheisille!
|

Puronperän Remu 4.4.2009-22.4.2022
Dream Team Finland 2022 vasemmalta:
Banjo ja Jaakko, Vattu ja Vilu sekä Rio ja Jarkko
Suomi oli hienosti maaottelun toinen! :-)
Vattu oli uskomattomasti koko joukon kakkonen!
Toiseksi paras koira viidentoista Pohjoismaan huippukoiran joukossa -
kyllä kelpaa vielä kerran poseerata! :-)
Riolle ensimmäinen koepalkinto ulkomailta
Klikkaa kuvaa lukeaksesi Vilun esittelyn
5.3. Vilu palkintosateessa
Brittiläisten seisovien kanakoirien rotujärjestö Kanakoirakerho - Hönhundssektionen ry/rf piti vuosikokouksen ja juhlagaalan Lapualla lauantaina 5.3.
Juhlassa jaettiin kunniakirjoja viime kauden tuloksista sekä kiertopalkintoja menestyksistä.
Olimme samaan aikaan Vilun kanssa Ruotsissa tunturissa riekkojahdissa ja Antti keräsi sen palkintoja (kiitokset Antti!).
Vilu sai kokonaista neljä kiertopalkintoa:
27.9.2021 NUO Kauhava KAKE
NUO 1 gsn Puronperän Pakkanen Jukka Puro
Lorita-pokaali (H. Henriksson 1943)
Kiertopalkinto kokeen parhaalle koiralle.
Kolmesta poikki.
Vuoden nuori gordoninsetteri
Åken setteripatsas
gsn Puronperän Pakkanen, Jukka Puro
Vuoden nuori kanakoira
Orren kiertopalkinto (Kennel Tawastian)
Kiertopalkinto vuoden parhaalle nuorelle kanakoiralle
Pistelaskun mukaan eniten pisteitä saanut koira.
gsn Puronperän Pakkanen, Jukka Puro
Tanskan englanninsetteriklubin pokaali (1978)
Parhaalle ulkoimailla käyttökokeessa palkitulle koiralle.
gsn Puronperän Pakkanen, Jukka Puro PS.
Onnittelut Jarkolle ja Reijolle valinnasta gs-jaokseen!
|
Lorita-pokaali - kokeen paras
Tanskan englanninsetteriklubin pokaali -
korkein ulkomailla saavutettu koepalkinto
Vuoden nuori gordoninsetteri
Vuoden nuori kanakoira (kaikki rodut)
Samaan aikaan, kun Vilulle lykättiin pyttyjä,
se oli riekkojahdissa Ruotsin tunturissa
18.3. Äijä on poissa
Yllätysuutinen Äijän poismenosta
pysäytti. Se on sairastellut kevään aikana, mutta mitään
niin vakavaa ei osattu odottaa, että se jouduttaisiin
lopettamaan.
Äijä on Puronperän kennelin ensimmäinen ja
toistaiseksi ainoa valkopohjainen pentu, jonka värisiä
aikoinaan oli myös Gordonin herttuan kasvateissa. Se sai
kaikkien erityishuomion ja rakastettavan luonteensa takia kovin
pidetty.
Lämmin osanotto Äijän
yllättävästä poismenosta läheisille!
|
Puronperän Äijä
7.5.2014 - 18.3.2022
16.3. Elma on poissa
Alkuvuoden suru-uutisten ketjuun osui myös juuri 10-vuotta
täyttäneen Elman poismeno.
Yllättäen tullut tapaturma asetti Pirjon ja Pasin kovaan
paikkaan ja rakkaasta koirasta oli aika luopua. Elma
oli alunperin yhteiskoira. Se oli uskomaton metsästyskoira,
joka menestyi hienosti kokeissa. Sain kouluttaa sitä nuorena ja
kokea hienoja hetkiä metsissä, pelloilla ja tuntureissa
yhdessä Elman kanssa. Huima jahtikoira,
jollaisen kanssa harva saa koskaan metsästää - saatikka
omistaa! Elma oli Puronperän
A- sekä Q-pentueiden äiti.
Lämmin osanotto Pirjolle ja Pasille
rakkaan koiran poismenosta!
|
Puronperän Unelma
11.3.2012 - 16.3.2022
3.3. Oona on poissa
O-pentueen seuraavan koiran oli aika siirtyä tuonpuoleisiin jahteihin...
Eilen tuli sitten koiran omistajan vaikein päätös
Mimmi❤
"Nousin selkään pyrstötähden, valon maahan kulkemaan.
Älä sure, että lähdin, sydämees jään asumaan.
Täältä takaa tähtitaivaan häntääni mä heilutan.
Elämän mä elin parhaan, Sua aina rakastan."
Syvä osanotto Oonan läheisille!
|
Puronperän Oona
4.2.2008 - 2.3.2022
21.1. Ossi on poissa
Joulun jälkeen oli Ossin aika päättää maanpäälliset jahdit. Se eli lähes 14-vuotiaaksi - pitkän ja terveen elämän.
Mikan sanoin:
Ossin metsästystaival päättyi 21.1. Kova ikävä jäi.
Ossi sai olla terveenä koko elämänsä ajan - siitä olen kyllä tyytyväinen.
Metsästettiin viimeiset vuodet paljon. Ossi oli aivan ilmiömäinen sorsametsällä. Se jäi mieleen, kun se kehittyi siinäkin tosi hyväksi.
Ja semmonen nuorekkuus sillä oli loppuun asti.
Kiitokset teille hyvästä koirasta. Oli ilo työskennellä sen kanssa.
Syvä osanottomme Ossin läheisille!
|
Puronperän Ossi
4.2.2008 - 21.1.2022
17.1. Rio jalostusuroslistalle
Puronperän Xavier eli tuttavallisemmin Rio on ollut
aktiivisessa jalostuskäytössä jo viime vuodesta lähtien.
Viime keväänä syntyi kolme eri pentuetta Rion avustuksella.
Jalostuskäytön
vaatimukset eli terveystulokset ovat parhaat mahdolliset:
Erikoisnäyttelystä Rio sai vara-sertifikaatin ja viime syksynä tuli myös kokeista AVO 2,
joten se täytti kaikki Gordoninsetterijaoksen jalostusuroslistan kriteerit.
Rio hyväksyttiin rotujärjestön jalostusuroslistalle jo viime viime vuonna gs-jaoksen kokouksessa, mutta listalle lisääminen on viipynyt tähän saakka.
Onnittelut Riolle ja omistajille jalostusurosstatuksesta!
|
1.1. Vuoden 2021 kohokohtia
Vuosi 2021 oli Puronperän kennelin "juhlavuosi": ensimmäisestä gordoninsetteripentueesta oli kulunut pyöreät 20 vuotta
(ensimmäisestä rekisteröidystä pentueesta 38 vuotta).
Puronperän-koirat menestyivät vuoden aikana hienosti. Vuoden ajalta jäi mieleen paljon erilaisia kohokohtia. Hieno vuosi erilaisine reissuineen!
Keväällä ja kesällä riemua toivat pentueet.
Puronperän Å/B-pentue on Suomen ensimmäinen virallinen kaksoisastutettu gordoninsetteripentue.
Rio astui kevään aikana kolme narttua ja näistä tuloksena olivat Getryggens, Kesärannan ja North Setterlines -pentueet.
Ruotsista Suomeen matkasi keväällä Getryggens TX Tessa ja toivottavasti siitä saadaan joskus pentue Puronperän kenneliin.
Rotujärjestön erikoisnäyttely siirrettiin jo toisena vuonna peräkkäin elokuulle. Näyttelystä tuli Puronperän kasvattien osalta hieno osanotto ja huima menestys!
Witsi oli jälleen urosten kaunein ja lisäksi tuli sertifikaatti.
Valtterikin sai SA:n ja oli VSP-VET.
Rio sai hienosti SA:n ja vara-SERTin.
Myös Riesa saavutti SA:n.
Omista koirista näyttelymenestystä saavutti Vilu elämänsä ensimmäisessä näyttelyssään tuloksena
laatuarvostelu erinomainen, sertifikaatti ja Rotunsa Paras!
Syksyn Kultamaljassa ja Derbyssä oli hieno Puronperän kennelin osanotto. Kultamaljakarsinnassa starttasivat, Zeus, "Turo; ZZ Top,
"Topi"; Pakkanen, "Vilu"; Pelle ja Pihla, "Mila".
Derby-karsinnassa starttasivat Xavier, "Rio"; Xiri, "Siiri"; Xiru, "Riesa" ja XO, "Remu".
Aivan viime vuoden kaltaista menestystä ei tällä kertaa tullut, vaikka koirat keräsivätkin hyviä arvosteluja ja suurin osa osoitti linnunlöytökykynsä.
Parhaan suorituksen teki Topi, jolle haettiin lintutyötä ihan iltapäivän viimeiseen erään saakka eli tuomari olisi halunnut nähdä sen finaalissa...
Yksi koesyksyn kohokohta oli Milan (Pihla) Tyrnävällä saavuttama
nuorten luokan toinen palkinto.
Se esitti koepäivän mittaan nousujohteista hakua ja teki erinomaisen lintutyön: tiukka seisonta, erinomainen nosto ja jäi täsmällisesti vielä paikalleen -
hieno suoritus!
Toinen odotettu koekauden menestys tuli Riolle, jonka Lapuan kenttäkokeessa tekemä hieno lintutyö peltopyille ja
erinomainen nouto palkittiin tuloksella AVO2!
Kenttien Voittaja eli brittiläisten kanakoirien virallinen suomenmestaruus
ratkottiin tunturissa.
Vattu oli elementissään, lasetteli laajaa tunturihakua ja teki erinomaisen lintutyön.
Kisan tauottua se sai VOI 4 eli SM-kisan nelonen! Se oli sijoitetuista koirista ainoa, joka teki täydellisen lintutyön pudotuksineen ja noutoineen.
Muille ammuttiin ainoastaan ilmaan kisamielessä. Jahtikoira on täysiverinen metsästyskoira kisassakin!
Muita koemenestyksiä olivat Immun Uudenmaan kennelpiirin mestaruuskisoissa saavuttama
AVO 3 ja jälleen kerran mukana loppuposeerauksissa...
Gordon Racessa Elma ja Vinka onnistuivat lauantain karsinnassa ja etenivät sunnuntain finaaliin linnunotoilla.
Ilman seisonnan ryöstöjä olisi ollut aineksia laatupalkinnoillekin. Vinka onnistui sunnuntain finaalissa ollen kisan viides.
Syksyn koekausi oli Vilulle melkomoista menestyssadetta: tuloksena
4 * NUO 1 ja NUO 3. Nämä ovat kaikkien aikojen korkeimmat suomalaisen nuortenluokan gordoninsetterin saavuttamat laatupalkinnot metsästyskokeissa.
Vilu oli myös pistelaskennan perusteella
Suomen paras nuori kanakoira 2021
sekä
Vuoden nuori gordoninsetteri 2021
Pisteet olivat korkeimmat, mitä yksikään
gordoninsetteri saavutti koevuonna 2021. Nykyisin käytössä oleva, kaikille roduille yhtenäinen pistelaskenta, on ollut käytössä neljä vuotta koevuodesta 2018 lähtien.
Ainoastaan yksi toinen nuori gordoninsetteri on ollut myös kaikkien rotujen ykkönen - se oli Isla vuonna 2018.
Syksyn kohokohta oli myös P-pentueen isän, Banjon,
AVO 1 ja nousu voittajaluokkaan!
Se oli myös Gordon Racen kakkonen.
Loppuvuodesta ilmestyi Koiramme-lehdessä uusi gordoninsetterin rotuesittely.
Edellisestä gordoninsetterin rotuesittelystä oli kulunut parisenkymmentä vuotta ja iloinen asia on se, että gordoninsetteristä on yhä selkeämmin kehittynyt metsästyskoirarotu.
Koevuoden päätteeksi valittiin Suomen edustajat kauden menestyksen perusteella
Tanskan Gordoninsetteriklubin (Dansk Gordon Setter Klub, DGSK) 100-vuotisjuhlamaaotteluun maaliskuulle 2022.
Joukkueeseen valittiin Banjo, Vattu ja Vilu sekä varalle Rio.
Todellinen Dream Team Finland siis: isä, äiti ja tytär sekä vielä varakoirakin tuttu.
Vuoden aikana Immun ja Turon isäntä,
Tomi toimi rotujärjestön gordoninsetterijaoksessa.
Vuoden kohokohtia olivat myös erilaiset treenit, tapaamiset ja jahdit,
joita Puronperän koirille järjestettiin vuoden mittaan lukuisin erilaisin kokoonpanoin.
Kiitokset kaikille kokeissa startanneille Puronperän koirien omistajille
Hieno koevuosi takana!
Kiitokset myös kaikille muille kasvattien omistajille, jotka olette olleet aktiivisia ja osallistuneet erilaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin.
Jatketaan edelleen samaan aktiiviseen malliin!
|
Suomen ensimmäinen virallinen kaksoisastutettu gordoninsetteripentue - Puronperän Å/B-pentue
Vuoden 2021 "näyttelymenestyjä" oli jälleen Witsi
Vilun ensimmäinen näyttely osui maaliin
Lisäksi se oli Suomen paras nuori kanakoira 2021
(kaikki brittiläiset kanakoirarodut) sekä Vuoden nuori gordoninsetteri 2021
Kultamaljassa startanneet Z- ja P-pentueen koirat
Pelle, Turo, Vilu, Topi ja Mila
X-pentueen Derby-starttaajat
Rio, Riesa, Siiri ja Remu
Mila sai syksyn kokeista NUO 2:n. Samassa kokeessa myös
Vilu palkittiinNUO 1:llä. Tuomarina Marko Stålnacke
Rion ensimmäinen avoimen luokan tulos:
hienosti heti AVO 2!
SM-kisan palkitut maastossa - Vattu neljäs! :-)
Team Finland 2022
Banjo, Vattu, Vilu ja Rio muutamissa kuluneen kauden menestyskokeissa
|
Uutiset
Tapahtumakalenteri
|