|
Viton mielestä Joulupukin oottaminen on tosi rankkaa...
Millin ikuistama Velhon jouluntoivotus
Oikein rauhallista Joulua kaikille toivottelee Voltti
Olga ja Vihtori joulua odottelemassa
Valtterilla metso piikissä
Velhon talviriemuja
Velho ulkoilemassa V-pentueesta osallistuivat
marraskuun lopun Puronperän fasaanijahtiin ja koulutusviikonloppuun
Voltti ja Vattu sekä Esa ja Eemeli
Voltti aloittelemassa päivän touhuja
Suolla tuli vettä ja räntää, mutta homma tuntui hoituvan hienosti
Voltin otteet ovat edistyneet niin hienosti,
Voltti on myös yksi niistä koirista,
Vattu keräili lauantaina maastosta nuorille koirille pudotettuja lintuja
Sama homma jatkui sunnuntaina
Vattu pitää haavakkokukkoa paikallaan
Vattu tuo haavakon aina elävänä käteen Oon kuitenkin näitä "vanhan kansan
miehiä",
Velho ottaa rennosti aamulenkin jälkeen...
...ja "Isäntien päivänä"
Eemeli ja Voltti syysjahdissa Nurmeksessa
Paritoveri seisoo kuollutta lintua ja Valtteri säestää Joroisten kenttäkokeessa
Tuomarin mielestä Valtteri ei kunnioittanut riittävästi paritoverin seisontaa,
Noora ja Vattu piikkaavat fasaaneja Alajoella marraskuun alussa Vattu Ruotsin tunturissa lokakuun alussa
Tunturijahdin lisäksi käytiin myös mehtojahtia hienoissa ikimetsissä
Välillä koirien pitää uida myös virtapaikkojen yli
Vihtori jahti on jatkunut sorsastuksen jälkeen kanalintuhommeleissa
Perinteinen syksyn riekkojahti menee äiti-Olgan kanssa tutuissa maisemissa
Vihtorin haku on noussut hienolle tasolle
Valtteri ja Jari osuivat syksyn pohjoisen reissulla
hyville riekkoapajille ja
Vatun syksyä - elokuun lopussa Myrtin kanssa Pohjois-Norjassa
Vattu astutettiin elokuun lopulla, mutta eipä siitä mitään tullut...
Jos reissussa oli jotain hyvää, niin sai ainakin treenata hienoissa maisemissa!
Riekkoseisontoja
Myrtti seisoo ja Vattu säestää
Syyskuun puolivälissä Vattu pääsi Myrtin ja Viiman kanssa
V-pentueen isä Walther
oli NGK:n 100-vuotisjuhlamaaottelun toiseksi paras koira ja E-pentueen
isä Wayne oli ykkönen Ekipage 3/2016:sta löytyi mm. juttu Voltista ja Esasta
Tatti seisoo teerikukkoa metsästyskauden kynnyksellä
Sama tilanne toistuu iltapäivällä pellolla
"Vihtorin näppiin asti noutama illan viimeinen
Vihtori silmämuna kovana sorsastusen avauksessa
Porovapaa Valtteri
Omituista otusta pitää kuitenkin lähestyä varovasti...
Vattu metsopoikuetta paimentamassa
Ö-pentueen edustajia pistäytyi vieraisilla
...sekä Önniä
Ali on hoidossa ja Vatulla sopivasti samanmielistä leikkiseuraa
Valtteri ja Jari olivat edustamassa Kanakoirakerhoa Megametso-leirillä
Maastossakin pistäydyttiin ja V-pentueen poikia rotujärjestön erikoisnäyttelyssä, vasemmalta:
Henkistä valmistautumista ennen kehään menoa
Jari ja Valtteri esiintyivät kehässä edukseen
Valtterille laatupalkinto erittäin hyvä
Tuomari tykkäsi Voltista ja se sai laatupalkinnon erinomainen
Myös Vito pärjäsi hienosti, laatupalkinto erittäin hyvä
Voltti
sai avoimen luokan näyttelypalkinnon myötä täyteen koe: Kultamaljan viides
Vito erikoisnäyttelyn aattona - pitääkö tätä siistiä?
Valtterilla on pienehkö bad-hair-day...
Vattu kertailee noutoa kevään kiinnipitoaikana
Jos
joku asian on noudossa hyvää,
Rihla, Tatti ja Vattu mökillä veneilemässä
Vattu ja muut koirat keväisellä fasaanien istutusrupeamalla
Vattu seisoo ja Rihla säestää Koirat tyypillisessä järjestyksessä: Vattu piikkaa, Rihla säestää seuraavana Taistelupari Vattu ja Myrtti kokeessa Arjeplogsfjällenillä huhtikuun alussa
Lopuksi sitten poseerattiin palkittujen joukossa Hienon menestyksen jälkeen kuvia räpsittiin ja juttuja jaeltiin
Palkitsemisprosentti 2016 täydet sata
Vatun kevättreenejä - seisonta (melko matala sellainen)
Paikalleen linnun siivittyessä
Käskystä noutoon
Ja vielä lopuksi lintu isännän kouraan - kaikki kunnossa! Myrtti, Tatti ja Vattu Ruotsissa talvijahdissa
Vattu seisoo riekkoparvea jokipenkassa
Lintujen siivittyessä ja ammuttaesssa
Pitkän etsinnän jälkeen raanaan jäänyt riekko löytyy
Vattu ei oikein nauti eläinkokeista...
...mutta kenttätestit Elman ja Tatin kanssa...
...sekä kalareissut ovat mieleen
Mutta
on se niin upeaa, kun nimi on röyhäkkäästi selässä!
Vattu myötäelää Rihlan tiineyttä
Sekä hoitaa välillä Elman A-pentuetta
Eläinkokeita Joensuussa V-pentueesta vuoden ensimmäisessä tapaamisessa tammikuun alussa olivat mukana Voltti & omistajat Eemeli ja Esa sekä Valtteri & Sanna ja Jari
Voltin tyylinäytettä linnun seisomisesta
Voltti vainuaa linnun jo kaukaa ja Esan on helppo mennä koiralle
Linnun pudotuksessa on paikalleen jääminen syytä varmistaa vielä
Viimeiset seisonnat otettiin illan jo hämärtyessä
Velipoika Valtteri ottaa linnut yhtä tyylikkäästi
Seisonnan jälkeen tuleekin sitten noutohommia
Valtteri jäi vielä sunnuntaille ja homma jatkui yhtä tyylikkäästi
Kaunis seisonta Veljeksistä Voltista ja Valtterista voi sanoa, että
ne ovat huippulahjakkaita!
|
V-pentueV-pentue 2013
|