Kirsi ja Vertti

I-pentueen luovutus

I-pentueen luovutus osui huhtikuun alkuun hieman ennen pääsiäistä. Lumista oli enää rippeet jäljellä, kun pennut matkasivat uusiin koteihinsa.

Suurin osa pennuista lähti uuteen kotiin lauantaina 8.4. ja yksi jäi vielä odottamaan pääsiäiseen. Tärkeintä luovutusajankohdan suhteen on, että uusilla omistajilla on alussa aikaa olla pennun kanssa ja niitä ei tarvitse jättää heti kotiin yksikseen.

Kuten emänsä, myös Myrtti on hoitanut pentuja erittäin hyvin. Ne olivat suorastaan ennätyksellisen pitkään pelkästään maidolla ja Myrtti on pitänyt pentulaatikonkin siistinä.

Kun viimeinenkin pentueesta lähtee kotiinsa ja pentulaatikko purettu, niin sitten alkaa varsinainen työ, sillä yksi elohiiristä jää kotiin kasvamaan...

Onnea uusiin koteihin, onnellisia yhdessäolovuosia ja hyviä jahteja!

Seisonta

Vuoriset olivat menossa pääsiäislomalle kohti Suomutunturia
He tulivat jo edellisenä päivänä ja 
meillä oli hyvää aikaa testailla pentujen seisontakykyjä

Kaikki pennut

Tökötystä

Neljä sukupolvea

Ensimmäistä kertaa Puronperän kennelissä oli neljä peräkkäistä sukupolvea:
Tatti, Myrtti, Iivo ja Rihla

Iivo

Naama viilissä, mutta muuten edustava! :-)

Iivo

Vuoriset

Iivosta tuli virallisesti Iceman, kutsumanimeltään Immu
Se matkasi Vuoristen ja Turon kaveriksi Järvenpäähän

Erja ja Lolli

Erja ja Lolli lähtöposeerauksissa

Lolli

Lolli

Helmi ja omistajat

Lollista tuli virallisesti Icestar's Snowpearl eli kotoisammin Helmi
Se matkasi Sodankylän taakse Sattaseen Erjan, Aleksanterin ja Juhon kotiin

Kirsi ja Indy

Kirsille tulee jännittävät ajat, sillä Ämyri on perheen ensimmäinen uroskoira

Lutunen katse

Ämyri

Poseerausta

Ämyristä tuli virallisesti Indy eli Vertti ja virallisesti sen omistaa Reijo, 
mutta talossa on kyllä muitakin kouluttajia ja hoitajia
Määränpäänä Vantaa, mutta jahtia käydään paljon lapin suunnalla

Jölli ja Läntti

Kun muut pennut olivat lähteneet, niin Jölli ja Läntti jatkoivat treenejä

Pennut ovat lähteneet

Kun pennut olivat lähteneet ja Jölli sekä Läntti menneet nukkumaan,
niin äiti ja isoäiti jäivät pihalle seisomaan

Vaikka nämä linnut ovat niille melko tuttuja, 
niin reilusti yli vartin ne jaksoivat katolla olevaa lintua seisoskella 
- taisi olla lähemmäs puolta tuntia - 
eivät nämä voi mitään vaistoilleen!

Tassu ylhäällä

Jölli matkasi kotiinsa pääsiäisen alla
Tottahan seisontataitoja piti hieman esitellä!

Istu!

Jotain jo ehditty oppia, sillä linnun lähdettyä lentoon isketään pylly tonttiin!

Ihku-Iivari

Profiili

Haukotus

Rissaset ja Ihku-Iivari

Jöllistä tuli virallisesti Ihku-Iivari ja matkasi Kuopion taakse Rissasten luo

Isla

Kotiin jäi vain Isla...

Onnea yhteiselle seikkailulle ja iloisia yhdessäolovuosia kaikille!

 

I-pentue

I-pentue 2017

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri