Viimeksi syntynyt uros

Pentu 5 - uros "ÄMYRI"

Jos olivat ensimmäiset pennut tulleet helposti, teetti viimeinen pentu sen sijaan paljon työtä. Usean tunnin pönnäämisen jälkeen syntyi lopulta I-pentueen viimeinen pentu, joka oli uros. Se syntyi 13.2.2017 klo 16:34. Pennun syntymämitat olivat 442 g ja 32 cm. Komean kokoinen oli tämäkin!

Leifillä oli syntyessään rinnassa pari valkoista merkkiä rinnassa. Merkit ovat samankaltaiset kuin kolmannella pennulla eli toisella uroksella. Tällä pennulla merkit ovat kuitenkin hennommat ja tulevat varmaankin lähestulkoon katoamaan luovutusikään mennessä.

Ämyrin erottaa pentukuvissa mustasta merkkipannasta.

Ämyri on pentu, joka ei kiinnitä huomiota äärimmäisellä itsenäisyydellään tai vastaavasti yltiösosiaalisuudella. Se siis on sellainen "keskipentueen valinta", jota moni suosii pentua valitessaan. Miksipä ei, sillä näistä lähtökohdista on niin moni pentueen paras jahtikoira noussut! 

Tiedot pennun kehityksestä

Pentu syntyy

Pönnäystä

Viimeinen pentu syntymässä

Vastasyntynyt

Rintamerkki

Rintamerkki varmaankin katoaa luovutusikään mennessä

Profiili

Kolmiviikkoisena

Herra kolmiviikkoisena

Kukkuu

Vattu ja pennut

Vattu hoitaa pentuja
Jalan päällä nukkuu Jölli, mahan luona Läntti ja takajaloissa Ämyri

Jölli ja Ämyri

Seisontatyylejä seitsenviikkoisina
Jölli ja Ämyri jäykkinä

Jölli ja Ämyri

Ämyri, Läntti ja Iivo

Hiipimistä

Porukalla

Ämyri ja Iivo

Ämyri ja Iivo piikkaavat

Seisomista porukalla

Porukalla

Pojat

Pojat seisovat rinnakkain

Seisonta

Seisonnat ovat tiukkoja luovutuksen alla vajaa 8 viikkoisina

Seisonta

Vasemmalta: Jölli, Läntti, Ämyri ja Iivo

Kaikki

Seisonta

Ämyri ja omistajat

Ämyri reissasi etelään Vantaalle Reijon ja Kirsin hoteisiin
Siitä tuli Puronperän Indy eli Vertti

 

I-pentue

I-pentue 2017

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri