Puronperän pentutapaaminen

Pentutapaamisjoukkoa vasemmalta:
Remu ja Sanna, Raju ja Petra, Olga ja Jani, Iisa ja Marko, Oodi ja Miia,
Jalo
ja Tapsa, Rihla, Tatti, Mimmi (eli Oona) ja Tommi sekä Laku ja Juha

Puronperän pentutapaaminen 31.7.-2.8.2009

Puronperän enemmän tai vähemmän vuosittainen pentutapaaminen pidettiin heinä-elokuun vaihteessa. Osallistujat pääosin O- ja R-pentueesta.

Kesän pentutapaamiseen oli lähtenyt kiva joukko Puronperäläisiä. Osa tuli jo perjantaina harjoittelemaan ja viipyivät sunnuntaihin. Osa oli päiväretkeläisiä pelkästään lauantaina. 

Lauantain sateenuhka muuttui lopulta kauniiksi auringonpaisteeksi ("aurinko paistaa aina gordoninsetteriharrastajille") ja tuulikin puhalsi sopivasti tuulenkäyttöä ajatellen.

Viikonlopun aikana tuli tukku teoriaa ja lukematon määrä toinen toistaan upeampia seisontoja. Koirien ja ohjaajien edesottamuksissa oli nähtävissä nopeaa kehitystä. Kyllä näistä toimivia pelejä tulee...

Ohessa kuvia lauantailta. Kuvia ottivat myös Seija ja Sanna.

Esittely

Treenit aloitettiin perinteisesti esittelemällä vastustajat toisilleen

Kyyhky ja koirat

Varsinkin nuorilla koirilla oli tekemistä lintujen lähtiessä lentoon

Remu löytää linnut

Remu osaa löytää kyllä linnut ihan itsekin!

Remun tyylinäyte

Seuraavaksi siirryttiin seuraavaan vaiheeseen eli näköseisontaan
Remu näyttää miten seisotaan lintua

Oodi

Oodilta homma alkaa hoitua rutiinilla - Miia rauhoittelee

Avustaja

Oodin apuohjaajakin osallistuu noston jälkeiseen maahan komentamiseen

Olga

Olgan omintakeinen seisonta...

...muuttuu lopulta makaavaksi seisonnaksi

Lähekkö nää?

Sillä välin pennuilla on aikaa tutustua toisiinsa
Lähekkö nää leikkiin?

Iisan seisonta

Iisakin malttaa

Lakun avance

Lakun ja Juhan räväkkä avance!

Raju

Rajun seisonnan mallia

Rihla

Yleisön pyynnöstä Rihlakin näyttää oman tyylinsä
(joo, häntä ei oo ihan vaaterissa...)

Alkulämmittelyjen jälkeen saimme vieraaksemme Valosen Akin, joka kilpailee TOKOssa koirineen hyvällä menestyksellä. Aki on vetänyt Järviseudun Kennelkerhon koulutuksia useina vuosina. Koirankoulutustietoutta ja rutiinia on matkan varrella kertynyt reippaasti.

Aki kertoi koiran kouluttamisen tekniikasta ja antoi tukun vinkkejä parempaan koulutustulokseen pääsemiseksi. Viikonlopun jälkeen ensimmäiset jo raportoivatkin saaneensa hyviä koulutustuloksia Akin opeilla...

Tapaamisen motoksi taisikin muodostua Aki oppien perusteella:
"Haukotellaan, livotaan huulia ja kieriskellään suossa!"

Suurkiitokset Aki hienoista opeista!

Aki juttelee

Aki juttelee koirankouluttamisesta

Kuulijoita

Ja yleisö kuuntelee korvat höröllä!

Aki koirineen

Teorian jälkeen siirryttiin ulos seuraamaan havaintoesimerkkejä

Hienosti rivissä

Kun koulutusteoria oli ohitse pidettiin lounastauko paikallisessa kebab-pizzeria Bestissä.
Ainoa valittamisen aihe taisi olla pizzojen liian suuri koko... :o)))

Lounaan jälkeen sulateltiin ruokaa jatkamalla siitä mihin aamulla jäätiin eli jatkettiin näköseisonnalla.

Remu ja Sanna

Remu esittelee kykyjään ja Sanna varmistaa hihnalla

Jallu ja Tapsa

Jallu ja Tapsa odottelevat vuoroaan

Raju ja Petri

Tositoimissa

Petri toppuuttelee hieman Rajun nostoaikeita

Avancessa

Luvasta "Hessu Hopo" saa nostaa linnun siivilleen!

Yleisöä

Isä

O-pentueen isukki osaa

Räväkkyyttä

Jallun avancessa on räväkkyyttä!

Mimmi

Mimmi on piirteikäs seisoja!

Avance

Avance!

Oodi

Oodi tyylittelee

Hyvä meininki!

Hyvä meininki!

Ennen maastoon siirtymistä käytiin vielä läpi opetusköyden oikeaoppinen käyttö teoriassa ja käytännössä. Aluksi oli hieman puutteita ajastuksessa, mutta hyvin nopeasti käskyjen ja toimintojen oikea järjestys löytyi.

Juha koirana

Mallikoiraksi valittiin roteva uros

Hauskaa...

Valitettavasti valjaat vain eivät vain mahtuneet päälle

Jep jep

Liitoa

Valjaissa homma lähti sitten suorastaan liitoon!
Remun ja Sannan mallia, miten tehdään räväkkä avance (yläviistoon)

Mimmi

Mimmin ja Tommin tyylinäyte

Laku ja Juha

Laku ja Juha

Raju

Seuraavaksi siirryttiin maastoon hajuseisontaharjoituksiin. Typeryyksien estämiseksi ensimmäinen kierros tehtiin opetusköydessä periaatteella "askel kerrallaan eteenpäin".

Kertaus

Aluksi kerrattiin ohjeet ja kerrottiin, mitä ja miten toimitaan

Oodi ja Miia

Oodi ja Miia

Seuraava pari uunista ulos!

Mimmi seisoo

Mimmi ja Tommi

Sitten rauhoitellaan

Noston jälkeen jäätiin rauhoittumaan ja seuraamaan parin edesottamuksia

Olga

Olga ja Jani

Hieno seisonta!

Rauhallinen pari

Laku

Laku ja Juha

Raju

Raju ja Petri

Täältä tullaan!

Täältä tullaan!
Remun ja Sannan hakua upottavalla suolla

Mikäs tämä on?

Kiinnostava haju - täytyypä ottaa seisonta!

Hieno poika!

Noston jälkeen rauhoitutaan

Noston jälkeen rauhoitutaan...
(...ja haukotellaan)

Ensimmäinen kierros takana. Oli tilannekatsauksen paikka. Jokaisen edesottamukset käytiin läpi ja suunniteltiin seuraavaa harjoitusta.

Koirat olivat esittäneet hienoja otteita ja niinpä ensimmäiset saivat luvan vapaaseen hakuun (mutta toki vielä avance otettiin köydessä).
Nuorimmille taisi päivä olla jo täynnä...

Petra ja Petri

Petra ja Petri kuuntelevat myhäillen kommentteja Rajun edesottamuksista

Oodi

Oodi sai aloittaa vapaassa haussa ja hienosti tuo tuntui sujuvan!

Virhe

Hups!
Mikä vikana, kun koira meni nostosta maahan oma-aloitteisesti?

Iisa

Iisa ja Miia

Nosto

Hieno nosto!

Olga

Olga ja Jani

Mimmi

Mimmi

Kalasääsket

Paikalliset kalasääsket seurasivat pesältään kummissaan lintuja ja koiria
Outoa toimintaa kotisuolla!

Laku

Laku ja Juha

Remu

Remun seisoo ja Sanna kehuu

Nosto

Hieno nosto!

Jallu

Isä-Jallu esittelee seisontakykyjään

Kehut

Ja Tapsa kehuu asianmukaisesti!

Toinen kuvakulma

Maastossa kuvaajia oli kaksi ja
niinpä seisonnoista saatiin kuvia eri kuvakulmista

Avance

Räväkkä nosto!

Iisa ja Miia

Iisa ja Miia

Kaikki olivat lopulta saaneet riittävästi seisontoja koirilleen ja viimeinen tilanne oli jokaisella ollut niin hyvä, että oli syytä lopettaa tähän. Lopuksi heitettiin jäljelle jääneet linnut ilmaan ja siinä samalla saatiin harjoitella paikalleen jäämistä linnun siivittyessä.

Linnut taivaalle

Linnut heitettiin taivaalle ja
omistajat saivat komentaa koiransa maahan tai istumaan...

Meanwhile in Sweden...

...kun sillä välin Remu löysi jälleen lintulaatikon, jota voi seistä!

Lauantain treenit olivat takana ja kokoonnuimme majoituspaikkaan grillaamaan makkaraa ja saunomaan savusaunassa. Saunan jälkeen pitkänmatkalaiset lähtivät kotimatkalle ja toiset jatkoivat iltaa.

Sunnuntaina kerrattiin vielä innokkaimpien kanssa oppeja ja näillä koirilla viikonlopun hienoimmat esitykset osuivatkin sunnuntaille. Vapaasta hausta upeita seisontoja!

Pari mallityötä:

Mimmin tyylittelyä

Näin sen tekee Mimmi...

Upeaa...

...ja näin Olga!

Viikonlopun aikana kaikki koirat esittivät, että ne ovat seisovia kanakoiria. Koirat tekivät toinen toistaan upeampia esityksiä - jopa pennut. Loppukaneettina taidettiin todeta, että kyllä näistä ihan jokaisesta kelpo koiran saa, jos omistajilla on halua omaa koiraa koulutella...

O-pentue

O-pentueen osallistuneet vasemmalta:
isä-Jalo ja Tapsa, Mimmi (eli Oona) ja Tommi, Olga ja Jani,
äiti-Tatti
sekä Oodi ja Miia

R-pentue

R-pentueen osallistuneet vasemmalta:
Raju ja Petri, Remu ja Sanna sekä Rihla ja äiti-Tatti

Kiitokset kaikille osallistuneille mukavasta viikonlopusta! 

 

Kuvagalleria

Yhteystiedot

Ajo-ohjeet

Kuvagalleria

Linkit