|
X-pentueen seisontoja
Pentujen ensimmäiset seisonnat ovat painin ja
nujakoinnin yhteydessä otettavia lyhyitä jäykistymisiä ennen
toisen kimppuun hyökkäämistä.
Sama jäykistyminen ennen saaliin kimppuun hyökkäämistä on
ollut aikoinaan sama, mitä jalostuksella ryhdyttiin pidentämään
seisonnaksi.
X-pentue syntyi sopivasti kevään korvalla ja
ne ovat päässeet ulos heti, kun jalat ovat sopivasti alkaneet
kantaa. Vaikka ne syntyivät kovasti etuajassa ja ovat melko
pieniä, ovat ne kuitenkin kehityksessä ketteriä. Jo kuudennen
viikon alussa pentueen sessut seisoivat lintua. Pennut
vaikuttavat varhaiskypsiltä ja niillä näyttäisi olevan
tarvittavat edellytykset seisovan kanakoiran kivikkoiselle
uralle...
Ohessa on joitakin seisontakuvia pentuajalta.
Kuvista lintu on rajattu pois, joten ne ovat hieman tylsiä. Tämä
sen vuoksi, että vaikka lintu ei tilanteessa olekaan vaarassa
tai kärsi, niin näinä aikoina on liikkeellä monenlaisia
ihmisiä ja en halua kuviani käytettävän väärin missään
yhteydessä. Lintuni ovat lemmikkejä ja niiden hyvinvointi on
minulle tärkeää, mutta silti yksi niiden olemassaolon
tarkoitus on myös toimiminen koirien harjoitusvastustajina.
|

Viiden-kuuden viikon iässä pennut pääsevät
tutustumaan lintuihin
Tässä Tessu ja Malla

Pahaaksi
tavaksi on todettu ottaa pari-kolme pentua vuorotellen harjoittelemaan
Tessun ja Milkan
seisontatyyliä
Viuhti

Topi

Simo
Lumi

Tessu
Milka
Megamind

Malla 
Rötkö 
Pinsku
Koko pentueen ollessa koossa jollakin aina pettää hermot! :-)

Pentutesti: Malla, Milka ja Tessu

Tytöt seisomassa lintua 6½ viikon iässä: Tessu,
Milka ja Malla
Tessu ja Milka
Milka ja Malla
Tessu
Milka
Malla
Mainioita seisovan lintukoiran alkuja kaikki tyynni...
Seisontoja 7 viikkoisina
Pieni takatalvi ei tahtia haittaa
Viuhti ja Tessu
Viuhti, Tessu ja Malla
Viuhti

Megamind, Pinsku
ja Tessu lintua seisomassa Tessun luovutuspäivänä




Noutotaipumustesti 8 viikkoisena

|
X-pentue
X-pentue 2019
sukutaulu
tuloksia
kuvagalleria
-
Xani
-
Xavier
-
Xelcie
-
Xena
-
Xero
-
Xiri
-
Xiru
-
XO
-
Xpertti
-
Xylona
narttulinja
uroslinja

Pennut
Koirat
Gordoninsetteri
|