C-pentueen odotusaika
Vinka astutettiin
joulun alla 14.-16.12.2022, kun kävin joulun alla
keski-Norjassa Trøndelagissa, Stjørdalissa. Se alkoi jo melko
pian pyöristyä ja ulospäin näkyi selvästi, että se on
tiineenä. Vinka kävi ultrassa viidennellä viikolla
astutuksesta tiineyden varmistamiseksi ja myös hieman tulevan
pentueen kurttunaamojen lukumäärää selvittämässä.
Astutuksesta oli viikolla 3 kulunut sen verran,
että pennut näkyvät hyvin ultrassa. Sikiöitä löytyi
ultralla kivasti ja eläinlääkäri sai kasvun alussa olevat
pennut hyvin kuvaan. Pitkä astutusreissu ei ollut turha, joten
luottavaisin mielin voidaan odotella noin kuukauden päästä
tapahtuvaa C-pentueen synnytystä.
Tällä sivulla on joitakin kuvia C-pentueen
odotusajalta, lähinnä pyöristyvästä vatsasta ja olostaan
nauttivasta Vinkasta
|

Vinka kävi ultrassa tammikuun puolivälissä
Ultrassa näkyi paljon sikiöitä
C-pentueen syntymään oli tässä vaiheessa aikaa suunnilleen kuukausi...

Ultran jälkeen mahan kasvu alkaa näkyä


Ruokahalu on niin kova,
että paahdetut kasviksetkin kelpais palan painikkeeksi!

Helmikuun alussa on vielä parisen viikkoa
synnytykseen,
mutta maha alkaa olla jo aikamoinen!


Viikkoa ennen synnytystä selvitettiin pentujen
määrä - iso pentue tulossa!

Tarkemmalla analyysillä Weasis:lla sai melko tarkan
määrän selville
|
C-pentue
C-pentue 2023
sukutaulu
tuloksia
kuvagalleria
-
pentu 1
-
pentu 2
-
pentu 3
-
pentu 4
-
pentu 5
-
pentu 6
-
pentu 7
-
pentu 8
narttulinja
uroslinja

Pennut
Koirat
Gordoninsetteri
|