C-pentueen luovutus
C-pentueen luovutus osui pitkäperjantaille huhtikuun alkuun.
Luvassa oli pitkä viikonloppu ja omistajilla aikaa olla uuden pentunsa kanssa.
Pitkästä aikaa luovutus pystyttiin järjestämään niin, että lähes kaikki olivat paikalla yhtä aikaa.
Olihan siinä melkoinen vipinä, kun tutkittiin pentuja,
papereita ja sun muuta sekä vielä yritettiin kertoa jos jossakin välissä pentuihin ja yleensäkin koiriin liittyviä asioita.
Pentujen osalta kävi sikäli hieno onni, että kaikki saivat pennun pitkälti oman toiveensa kotiin.
Omistajat vaikuttivat tyytyväisiltä pentuihinsa - ja niin myös kasvattajat omistajiin...
:-)
Oli kiva rupatella pentuasioista ja tulevista jutuista. Paljon kuitenkin jäi varmasti kysyttävää myös jatkossa.
Hieno ryhmä tulevia jahtikoiria ja onnellisia omistajia!
Pirjolla ja Pasilla muuttuu elämä rajusti, kun pentulaatikko puretaan ja olohuoneessa on taas parin kuukauden jälkeen tilaa.
Ohjelmapuolesta tulee kuitenkin huolehtimaan kotiin jäävä Coitos eli tuttavallisemmin Skaidi.
Onnea uusiin koteihin, onnellisia yhdessäolovuosia ja hyviä jahteja!
Erityiskiitokset taas kerran Julialle, Pirjolle ja Pasille
upeasti sujuneesta yhteistyöstä!
|

Ensimmäisenä kotiin matkasi Mauno,
viralliselta nimeltään Puronperän Cersantti



Mauno matkasi Joensuuhun Saaran ja Tommin perheeseen
päivää ennen kuin muu sakki omiin koteihinsa

Varsinaisen luovutuspäivän aamuna, pitkäperjantaina,
pennut olivat onnellisen tietämättömiä tulevasta...

Viimeistä kertaa yhdessä porukalla ulkoilemassa

Vinka oli jo vahvasti sitä mieltä, että eiköhän tämä oo
jo nyt tässä!

Myös Saga oli mukana noutamassa uutta perheenjäsentä
Mikäs mielenkiintoinen tämän on?

Tämähän on pentu!

Eihän tuo vaankaan tuu meille?

Kyllä vain!
Tämä pentu matkasi Sagan kaveriksi Helsinkiin Patten ja Sepon luo
Viralliseksi nimeksi tuli Puronperän Cassandra, kutsumanimeltään Armi
Pattella ja Sepolla on aikaisemmin ollut Puronperän Odessa eli Pimu sekä edelleen siis Saga

Puronperän Coda eli Sulo sai kodin Mikkelistä
Raisan ja Jannen kotoa


Kotona odottavalle kultsuherra Urholle voi tulla hieman ohjelmaa...
Nyt Jannekin pääsi seisojan makuun! :-)

Puronperän Cirius matkasi Iisalmeen Elisan ja Jussin kotiin
Kutsumanimeksi vakiintui lopulta Kiri

Myös Elisalla ja Jussilla on kotona jo aikaisemmin Puronperän-koira;
Puronperän Jörö

Puronperän Ciara eli Hertta matkasi Oulunsaloon
Nellillä ja Joelilla on omia maita ja laaja tukijoukko,
niin pentu pääsee heti oikealle ladulle.


Ihan lähellä naapurissa asustelee mm. muuan Yoda

Puronperän Caesar matkasi Outin ja Jaken perheeseen Espooseen
Tämän pennun kohdalla taisi käydä niin, että pentu valitsi omistajat... :-)

Caesarilla on isot saappaat täytettävinä, sillä Outin ja Jaken viime vuonna edesmennyt Äijä oli rakastettu perheenjäsen

Pentueen violettipantaisesta uroksesta eli viimeiseksi syntyneestä pennusta tuli
Puronperän Cille eli Uuno
Se matkasi Jarnon perheeseen Ähtäriin



Myös Uunolla on haastava tontti, kun Jarnon perheessä on viime vuonna jahdit päättäneen Tenun paikka täytettävänä

Pennut saivat vielä hieman matkaevästä ennen kotimatkaa

Iloinen joukko juuri ennen pentujen kotimatkaa

Onnea uusiin koteihin, onnellisia yhdessäolovuosia ja hyviä jahteja!


Kotiin Pasille jäi Puronperän Coitos eli Skaidi


Skaidilla on maitobaari vapaassa käytössä :-)
|