Pentu 3 - uros "PANDA"

Ä-pentueen syntyessä urosputki jatkui myös kolmannen pennun osalla. Se tuli kuitenkin niin äkkiä, että edellinen pentu oli häthätää kuvattu ja tiedot kirjattu. Käväisin keittiössä pesaisemassa kädet ja laittamassa kahvia tulemaan. Kun palasin takaisin, niin yllätyksekseni huomasin, että seuraava pentu olikin jo syntynyt. Eniten yllätyin siitä millainen pentu: se oli pääväriltään valkoinen, kuten monet koirat aikoinaan Gordonin herttuan kennelissä!

Aikoinaan gordoneissa oli paljon valkoista, kunnes 1800-luvun loppupuolella ensimmäisten koiranäyttelyiden myötä ryhdyttiin jalostamaan "black & tan" -setteriä eli tuntemaamme "mustaa setteriä". Samaan tapaan katosi aikoinaan myös punavalkoinen irlanninsetteri. Yksi tunnetuimmista valkopohjaisista yksilöistä oli 1900-luvun loppupuolella Britannian käyttövalioksi edennyt "gordonigurun" Robert Trumanin omistama 
GB FT CH Freebirch Vincent

Olen jo tovin aikaa ihmetellyt, että meille ei ole vielä syntynyt yhtään tämän väristä gordoninpentua. Onhan useimmilla hiemankin suuremmilla kasvattajilla tupsahdellut jokunen valkovoittoinen pentu: Åens-kenneliin Tanskassa, Imingensiin Norjassa sekä Zettertjärnsiin ja Åshöjdensiin Ruotsissa. Kun pentueita ja pentuja on enemmän, niin todennäköisyys valkovoittoisen pennun syntymiselle kasvaa.

Uros on ponteva ja reipas. Ennen vanhaan tämän värinen pentu olisi lopetettu, mutta nykyään terveen pennun lopettamiselle ei ole mitään järkevää syytä, koska se voidaan rekisteröidä Kennelliiton EJ-rekisteriin (ei jalostukseen). Pentu on varmasti ihan yhtä hyvä metsästys- ja kotikoirana kuin normaaliväriset pentuesisarukset, mutta näyttelyihin ja kokeisiin sillä ei ole asiaa.

Tällä uroksella oli painoa 424 g ja pituutta 30,5 cm. Se syntyi 21:24 eli todella nopeasti edellisen pennun jälkeen. Värin takia siitä tuli myöhemmin kaikkien ihmettelyn aihe ja monien suosikkipentu!

Tämä uros sai heti ensimmäisenä pentunimen: "Panda". Arvatenkin syynä on väritys, joka muistuttaa isopandaa.  Tunnistamisvaikeuksia ei ole... Jokaisessa kuvassa Panda on helppo erottaa.

Todella mielenkiintoisesta nähdä, kuinka lahjakas metsästys- ja kotikoira tästä pennusta tulee, koska arvatenkin siitä sellainen kehittyy!

Tiedot pennun kehityksestä

Hups!

Hups! Mitäs tänne on syntynyt...

Reipas pentu

Tarmokas pentu oli heti nisässä kiinni

Potretti

Vastasyntyneenä

Profiili

Merkki

Viikon ikäisenä

Uni maittaa

Vajaa pariviikkoisena

Punnitus vajaa pariviikkoisena

Passikuva

Vajaa pariviikkoisena silmät eivät ole vielä ihan auenneet

Profiili

Väsyttää

Väsyttää niin vietävästi, että ensiaskeleita ei voi tallentaa

Kuka näistä?

Panda on helppo erottaa muiden pentujen joukosta

Hampaat tulevat

1 kk ikäisenä

Luu

Luu on kova juttu!

Lintu

Ensimmäisiä kosketuksia linnun kanssa viisiviikkoisena...

Tukeva asento

...ja näin tukevassa asennossa kuusiviikkoisena

Vattu ja Panda

Sukanvetoleikkiä Vatun kanssa

Kotiin

Vihdoinkin tuli odotettu päivä, jolloin Panda pääsi kotiin!

Maitoa

Tatti antaa hieman matkaevästä

Heta ja Panda

Hyvästit olivat haikeat

Jarkko ja Äijä

Ekipage

Perhe

Panda matkasi Espooseen ja siitä tuli "Äijä"

Profiili

Haukotus

Kotimatkalle

Kotimatka voi alkaa!

Kotona

Automatka meni kivasti ja kotona odotti PAAALJON leikkikaluja

Aamulla

Yökin meni hyvin ja leikit omassa kodissa voi alkaa!

Äijä

 

Ä-pentue

Ä-pentue 2014

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri