Sikiö näkyvissä!

U-pentueen odotusaika

Tatti astutettiin heti loppiaisen jälkeen parina eri päivänä. Vaikka astutus olikin sujunut mallikkaasti, sai odotella hyvän matkaa helmikuulle, ennen kuin koirasta alkoi selvästi nähdä päällepäin, että se on tiineenä.

Kuukauden kantoajan paikkeilla Tatille taisi tehdä huonoa, koska se heittäytyi lähes viikon päiviksi melko syömättömäksi: vain parhaat palat kelpasivat. Tämä aiheutti meillä jo hieman huolestumista, ettei se vain tekisi kesken...

Ruokahalu palasi ja koira alkoi silminnähden pyöristyä. Hieman ennen helmikuun puoliväliä astutuksesta oli kulunut jo sen verran aikaa, että oli aika selvittää tulevien pentujen määrää. Käväisin tutulla eläinlääkärillä ultraamassa Tatin, jotta pentujen lukumäärästä saisi jotain ennakkoarviota - tämä lähinnä kuumeisesti uutisia odottavia omistajaehdokkaita varten.

Eläinlääkärimme Ansa sai kivasti sikiöitä kuvaan ja mukavan kokoinen pentue onkin luvassa: laskeskelimme pentuja yhdessä ja ainakin seitsemän eri sikiötä saatiin kuvaan. Ansan arviot ovat tähän saakka pitäneet hyvin kutiaan, joten luottavaisin mielin suuntaan katseeni kuukauden päässä odottavaan synnytykseen.

Tatti on kiltti asiakas

Tatti on mallikas asiakas: se makailee rauhallisesti selällään sillä aikaa, 
kun sen karvat ajellaan ja pentujen lukumäärää laskeskellaan

Sikiö kuvassa

Sikiöt ovat jo kivan kokoisia ja ne oli helppo erottaa
Ultrassa näkyi kivan kokoinen pentue: laskimme vähintään 7 kappaletta

Luottoeläinlääkäri Ansa

Luottoeläinlääkärimme Ansa ultraa Tatin mahaa
Ansalla itsellään on punavalkoinen irkku, joten setterit ovat tuttuja

Vastaanottopöydällä

Vertailun vuoksi Tatti skannattiin vielä toisella ultralla,
jossa on hieman erityyppinen keila
Kuva oli erilainen, mutta tulos sama

Sikiö kuvassa

Sikiöt olivat tällä kertaa melko helppo laskea, 
mutta en saanut niistä yhtään kovin hyvää kuvaa

Parin kolmen viimeisen tiineysviikon aikana alkaa nartulla maha kasvaa toden teolla, koska pentujen kasvu tapahtuu pääasiassa tällöin. Näin Tatillakin. Pari viikkoa ennen laskettua synnytystä alkoi maha olla jo melko iso, mutta silti Tatti jaksoi olla oma iloinen itsensä.

Tarja ja koirat

Tatti ja Rihla eivät malta olla kantamatta tennispalloja

Tatilla alkaa olla maha jo aika iso

Maha oli pari viikkoa ennen synnytystä jo melko iso,
koska tulossa on melko suuri pentue

Tatti tarjoaa palloa

Ulkona

Pari viikkoa synnytykseen

Enää pari viikkoa synnytykseen, mutta menohaluja riittää!

Tatti ja matikka

Tässäkö on se kuuluisa koirarotu - jodlaava matikkakoira?

Koirat jäällä

Viikko 9 oli keskisessä Suomessa hiihtoloma
Meillä se meni kyläillessä sekä mökkeillessä
Koirat saivat juosta oikein sydämen kyllyydestä!

Tatti

Tatti alkaa olla aika mätisäkki...

Seita ja Tatti

...jonka isoa mahaa voi käyttää ruokailualustana...

Rihla ja Tatti

...tai sitten tyynynä

Mökkilaiturilla

Tatti viikkoa ennen laskettua aikaa

Viikkoa ennen laskettua aikaa

Samat kujeet

Kalareissulla pitää kuitenkin juoksennella ja kieriä kalojen päällä,
kuten ennenkin!

Tatti auringossa

Viimeisillään oleva Tatti nauttii kevätauringosta

Paistattelua

Tatti petaa

Ennen synnytystä alkaa olla tukala olo ja pesää pitää tehdä kovasti...

Koirien huoneessa

...ja paikkaa vaihtaa jatkuvasti

 

U-pentue

U-pentue 2012

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri