Witsi

Puronperän Witsi

Puronperän W-pentueeseen syntyi neljä urosta. Yksi uros erottui melko nopeasti muista.  Vaikka kaikki pennut olivat lupaavia, yksi urospentu vipelti koko ajan ja tutki ympäristöä väsymättä - tämä pentu oli Witsi.

Pentueen urokset olivat hyvin tasaisia ja lupaavia - Jari valitsi pentuna ensimmäisenä ja valinta oli vaikea. "Järki kehotti" valitsemaan uroksen paristakin eri pennusta, sillä niiden kanssa tulisi varmasti onnistumaan ja kouluttaminen tulisi olemaan kohtuullisen selväpiirteistä. "Sydän päätti" kuitenkin toisin ja niin valinta osui sinipantaiseen urospentuun, pentunimeltään Wäiski. Niin kovasti sen tekemiset olivat ihastuttaneet. Jo tuolloin oli selvää, että jossakin vaiheessa noin kovan metsästysinnon omaavan pennun kanssa tulisi ongelmia... :-)

Witsistä varttui erittäin hyväluonteinen ja komea gordoninsetteriuros. Jo hyvin nuorena tuli selväksi, että ainakaan metsäsominaisuuksien suhteen ei ole toivomisen varaa. Se omaa sammumattoman metsästysinnon, hienon ja vauhdikkaan hakutyylin sekä uskomattoman hienon linnunlöytökyvyn. Samoista ominaisuuksista tunnetaan molemmat sen vanhemmat, Myrtti ja Floyd, joten kovin kauaksi omena ei ole puusta pudonnut.

Huiman varhaiskypsänä Witsi kehittyi nopeasti. Hyvän haun ja linnunlöytökyvyn ansiosta lintuja löytyi ja tulosta tuli. Witsi palkittiin ensimmäisen kerran kenttäkokeessa NUO 2 -tuloksella. Se oli Suomen kaikkien aikojen neljänneksi nuorin koepalkittu gordoninsetteriuros. Siitä tuli Suomen paras nuori gordoninsetteriuros 2019 ja vuoden 2020 pistelaskennassa se oli kakkonen. Se on palkittu Suomessa ja Ruotsissa, kentällä ja tunturissa. Lisäksi palkinto on tullut tottelevaisuuskokeessa.

Kahden näyttelykäynnin perusteella ulkomuotoakin löytyy: jo junnuluokassa tuloksena oli erinomainen ja kilpailuluokan ykkönen. Toisella näyttelykäynnillä se voitti rotujärjestön gordoninsetterikehän sertifikaatilla ja seuraavana vuonna jälleen erikoisnäyttelyssä sen kolmannessa näyttelyssä serti! Tätä kirjoitettaessa koira on vielä nuori, joten menestystä kokeissa ja näyttelyissä on varmasti tulossa vielä lisää roppakaupalla...

Witsin terveys on varmaan kattavimmin Suomessa dokumentoitu: 
HD B/B
; ED 0/0; selkä: nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), selän spondyloosi SP0 (puhdas) ja välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali); PRA vapaa (negative) sekä CCA vapaa (negative) ovat vahva näyttö terveestä koirasta!

Hienoluonteinen ja tasapainoinen uros, joka on omimmillaan jahdissa...

gordon setter - scottish black setter

Witsin tiedot Kennelliiton KoiraNetissä
Witsin tiedot Kanakoirakerhon jalostustietokannassa

Witsistä löytyy lisää kuvia Instagramista

Avoimen luokan urokset

Rotujärjestön erikoisnäyttelyn avoimen luokan uroskehä:
Witsi, Rio (Xavier) ja Remu (XO)

Vauhtia

Askel nousee!

Poseerausta

Witsi esiintyy todella hienosti!

Paras uros kehä

Paras uros kehä: 1. Witsi, 2. Rio ja 3. Valtteri -
kolme kauneinta Puronperän kennelin koiria! :-)

ROP ja VSP

Witsi sai sertifikaatin ja oli lopulta VSP

Witsi ja Jari

Toinen serti peräkkäin - komeita ovat!

Seisonta

Witsi Puronperällä pääsiäistä viettämässä - samalla voi hieman treenailla

Nouto

Riekkonouto

Nouto rupeaa sujumaan mallikkaasti!

Riekko suussa

Riekko tuloo jo hienosti, mutta linnusta luopuminen ei ole kovin mieluista...

Witsi ja pennut

Witsiä hieman askarruttavat pikkupennut - eihän näistä tartte maksaa ruokkoja?

Witsi, Nelli ja pennut

Just ja just pentua tohtii haistella

Työstöä

Witsi astui Vatun 13.-18.1.

Nalkissa

Tuloksena pitäisi tulla Puronperän B-pentue maaliskuun lopulla

Osallistujia

W-pentueesta osallistuivat Puronperän fasaanijahtiin helmikuun lopulla
Witsi ja Nelli sekä Wili (Willow) ja Antti

Seuraavassa joitakin veljesten edesottamuksia

Witsi

Witsi seisoo yhdessä Riesan kanssa 
helmikuun lopun Puronperän fasaanijahdissa

Nouto

Lintutyö on kunnossa, joten fasaani tonttiin ja
Witsi saa palkinnoksi noutaa linnun

Witsi seisoo

Witsi teki tuttuun tapaansa varmaa työtä tammikuun lopun treeni- ja fasaanijahtiviikonlopulla

Hakua

Seisonnat

Witsin seisonnat ovat varmoja ja se jää hienosti paikalleen, kun lintu siivittyy
Pientä levottomuutta esiintyy, kun lintu tippuu tonttiin...

Metsässä

Kuva viimeisestä tilanteesta, jossa hieno haku ja fasaanikukon piikkaus,
räväkkä nosto, paikalleen ja vielä päälle kuuman linnun nouto
Paketti alkaa olla jo aika hyvin kasassa!

Witsi

Puronperällä joulua vastaanottamassa

Seisonta

Jahdissa

Witsi ja Nelli mukana Tarjan juhlien jahdissa

Witsi seisoo

Fasaani piikissä

Oli hienoa päästä pudottamaan linnun upeilta seisonnoilta

Witsi seisoo

Witsi noukkaa säätämässä erilaisilla linnuilla - kyyhkyillä...

Seisonta

...fasaaneilla...

Peltopyyseisonta

...ja peltopyillä

Tyylikästä!

Tyylikkäästi homma hoituu!

Witsi seisoo

Kisakuntoa hiomassa

Seisonta

Piikkaus

Startti

Gordon Race starttaajat 2020
Mukana myös Witsi ja Jari

Witsi seisoo ja Rihla säestää

Witsi seisoo ja Rihla säestää kaukaa (vasemmalla)
Gordon Racen aamupäivän karsinnassa

Jahdissa

Witsi ja Jari jahdissa (keskellä) yhdessä
Hallan ja Aleksin sekä Immun ja Tomin kanssa

Riekot piikissä

Tauolla

Riekko reppuun!

Witsi ja Tomi

Jahtihommmissa Suomulla - pyövelinä Tomi
Jäätävää tulosta!

Witsi

Witsi säätämässä lintutyötä jahtikauden alussa

Seisonta

Nelli valmis tiputukseen

Witsi ja Nelli ROP

Witsi voitti rotujärjestön gordoneiden ROP-kehän!

Menestystä

Witsin ja Nellin yhteistyö on tuottanut hienoa tulosta

Palkintoja satelee

"Poika"

Taulu palasi tuttuun osoitteeseen...

Pelle ja Witsi

Pellen ja Witsin iltavilli

Witsi nauttii uudesta kaverista ja leikittää Pelleä

Witsi ja pulut

Kyyhkyt häiritsevät kävelylenkkejä

Witsi

Riekonkäryillä - räväkkä nosto ja nätisti paikalleen!

Witsi

Witsi valmistautuu tunturijahtiin - ei näytä ihan innosta piukeana riemuitsevan...

Witsi ja Rihla

Witsin ja Rihlan pitää välttämättä tunkea kotosalla nukkumaan yhteen
Vieläköhän tähän sopisi kolmas? Aivan hyvin! :-)

Menestystä

Witsi starttasi Abiskon tunturikokeessa tuloksekkaasti: NUO 3!
Kelpasi poseerata sen kanssa kokeen jälkeen!

Witsi

Uusi vuosi, mutta samat kujeet: Witsi vieraisilla ja seisomassa fasaania

Piikissä

Witsillä on uskomattoman hyvä vainu: se ottaa linnun piikkiin todella kaukaa!

Witsi

Puronperän fasaanijahdissa marras-joulukuun taitteessa

Jahdissa

Jälestys

Se jäljesti tosi hienosti juoksevaa kukkoa monta sataa metriä ja 
sai kukon monta kertaa painautumaan

Palkitut

Witsin palkintoputki jatkuu!
Simpsiöllä kenttäkokeesta tupsahti nuortenluokan kolmonen! :-) 

Nenän säätöä

Jari säätämässä Witsin kärsää Pornaisten kenttäkokeessa

Seisonta

Säätö ei mennyt ihan hukkaan: 

Witsi seisoo fasaaneja heti ensimmäisessä erässä
(selkävaatetta näkyy hieman oikella olevan koivun juuressa)
Nosto oli vain hieman haastava ryteikössä ja 
kaiken kukkuraksi linnut olivat vielä yöpuulla...

Tuomari tarkkailee tilannetta kuvan vasemmassa reunassa ja 
Jari on jossain keskellä olevan kaatuneen puun takana

Witsi ei mennyt senttikään perään lintujen siivittyessä!

Palkitut

Päivän päätteeksi poseerataan sitten palkittujen joukossa!

Witsi ja Norja

Loppuposeeraus vielä "tyttöystävä" Norjan sekä tuomarin kanssa

Witsi ja Jari

Witsi ja Jari jahtireissulla Näkkälässä

Seisonta

Witsillekin saatiin onnistumisia, vaikka riekot olivat välillä hieman arkoja

Seisonta

Witsi piikkaa

Witsi teki jahtipäivien hienoimman suorituksen viimeisenä päivänä

Se sai vainun riekoista ja otti niille seisonnan
Linnut eivät olleet kuitenkaan aivan täsmällisesti piikissä, 
joten se tarkenti ne varovasti uudelleen ja otti uuden seisonnan
Vaikka tilanteessa riekot lähtivät kahteen eri otteeseen ja tulitettiin, 
niin Witsi ei ottanut askeltakaan perään. Uskomattoman kypsä suoritus!

W-pentue

W-pentue ennen Kultamalja-starttia
Vasemmalta Wili (Willow) ja Antti, Hertta (Walkyria) ja Mika sekä Witsi ja Jari

Witsi ja Norja

Heti ensimmäiseen erään osui pariksi treenikaveri Norja

Witsi ja Jari

Jarin kanssa Kultamaljan viimeistelytreeneissä
Seisonta fasaanille onnistuu mainiosti

Witsi, Rihla, Isla ja Norja

Nuoriso ihmettelee vanhempien koirien toimintaa
Witsi, Rihla, Isla ja Norja

Witsi

Witsi harjoittelemassa fasaanilla

Jahdissa

Ja myöhemmin iltapäivällä jahdissa

Witsi

"Korkeanpaikanleirillä"
Lintu löytyy ja seisonta onnistuu sekä yksin...

Norjan kanssa

...että yhdessä Norjan kanssa

break

Witsi treenaa agilityä

break

Witsi

Omistajat lomareissulla ja Witsi hoidossa
Samalla se osallistui Puronperän tapaamiseen ja koulutusleiriin

Seisonta

Tyylikäs

On se tyylikäs!

Seisonta

Tyylittelyä

Witsin kanssa

Parihakua treenattiin Vinkan kanssa - säestys sujuu mallikkaasti!

break

W-pentueen koirat ovat vasta Kultamaljaikäisiä, mutta otteet huimia!
Syksyn koitoksiin on hyvät lähtökohdat!

Witsi

Witsi treenailee

Seisonta

Piikissä

Witsi

Mätsärissä - sinisten ykkönen

Witsi ja Jari

Esiintyminen sujuu hienosti ja menestys on taattua!
Lopussa ohilentänyt lokki tosin hieman sekoitti kuvioita...

Witsi

Nämä temput sujuvat!

Seisonta

Nosto

Seisonnat kestävät ja muutkin osaset ovat paikallaan
Voikin ryhtyä suunnittelemaan syksyn startteja...

break

Witsi ja isoäiti Rihla seisoskelevat kyyhkyjä kävelylenkillä

break

Läksyt

Nuorena on vitsa väännettävä - Witsiltä ei jää opinnot puolitiehen!

Jahtia

Witsi ja Jari piipahtivat loppiaisena ja samalla käytiin pienimuotoista fasaanijahtia

Seisonta

Haku ja seisonta alkavat sujua jo aikakoiran malliin, 
vaikka ikää on vasta 7 kuukautta

Nosto

Koulutuskin on niin pitkällä, että Witsi jää pillistä paikalleen

Piikkausta

Sunnuntaina

Paikalleen jääminen onnistui ilman aikomustakaan peräänmenoon, 
joten Witsille pudotettiin sen elämän ensimmäisen fasaanit...

Osallistujia

Marraskuun puolivälin Puronperän fasaanijahtiin ja treeniviikonloppuun osallistuivat W-pentueesta Walkyria ja Mika, Witsi ja Jari sekä Wili (Willow) ja Antti

Witsi

Witsi on ensimmäisiä kertoja linnulla, mutta silti homma toimii

Nevalla

Nosto

Sunnuntaina

Sunnuntaina oli hyvä jatkaa siitä, mihin oli edellisenä päivänä edetty

Nosto

Maastossa

Maastossa fasaanin piikkaus onnistui vapaassa haussa ilman opetusköyttöä

Nosto

Nostokin lähti kivasti ja paikalleen Witsi jää jo pelkällä pillillä

break

W-pentueen koirat olivat marraskuun puolivälissä vasta tasan puolivuotiaita
Nenä tuntuu toimivan ja seisonnat onnistuvat hienosti

Mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkälle näistä on! :-) 

Witsi

Witsi komistuu päivä päivältä!

Witsi metsällä

Witsi metsällä

break

Voihan Witsi, mitä temppuja!

Witsin omatoimista harjoittelua kotosalla

break

Wtisi

Witsin seisontatyylejä heinäkuun lopun koulutusviikonlopulta

Seisonta

Piikkaus

Witsi ja Isla

Jalostusuros Witsi 

Ensin pitäisi vain saada näyttelytulos, että pääsis kokeisiin... 
Ja koetulos, että narttujen omistajat kiinnostuisivat... 
Ja terveystutkimukset, että voisi käyttää siitokseen... 
Sekä ennen kaikkea kasvaa, että ylettyisi! 

Muuten ihan lupaava...

break

Witsi harjoittelee seisontaa

break

Witsi

Ensimmäinen kotimatka sujui melko rennosti

break

Witsi saapunut kotiin ja noutoharjoitukset voivat alkaa leikkien

break

Narri

Narria ei uuden tulokkaan riehuminen juurikaan hetkauta

break

Harjoitukset ovat alkaneet!
Luoksetulo 8 viikkoisena
Noutoesine on vaihdettu hieman suurempaan

break

Väsy

Tämä kaikki rasittaa tavattomasti ja välillä tulee väsy kesken puuhien...

Witsi, Mirva ja Jari

Narri saa leikkikaverin, 
kun sinipantainen Wäiski matkasi Karstulaan Mirvan ja Jarin luo

Pärstäkuva

Kotiin!

Virallisesti siitä tulee Witsi

Wäiski

Sinipantainen Wäiski ei ole pentueen innokkaimpia seisojia, 
mutta kun valintaa tehdään hartaasti, niin seisoo sekin malliksi...

Wäiski piikkaa

Seisonta?

Onko tämä seisonta vai ihan vaan pissiasento?

Valintaa

Valintaa tehtäessä myös seisontaominaisuudet on testattava!

Jep!

Pitääkö seitsenviikkoisen gordoninsetteriuroksen seisoa 
yhtään enää tämän kauniimmin?

Wäiski

Sinipantainen Wäiski

Pojat

Pojat vasemmalta:
sininen-Wäiski, vihreä/valkoinen-Wertti, ruskea-Wauhti ja musta-Weijo

Ulkoilemassa

break

Pentueen pojat noin viiden viikon ikäisinä

break

Pojat

Pentueen pojat

 

Witsi

Sukutaulu

Pentukuvat

gordon setter - scottish black setter

Pentueet

Kuvagalleria