Hei!

Puronperän Ransu

Ransu syntyi R-pentueen toiseksi viimeisenä. Hännänpäässä oli pieni valkoinen merkki, josta pentu oli helppo tunnistaa ja jonka mukaan se sai pentunimensä "Huippu". Sittemmin tämä pentu nimettiin Tampereen suunnan toisen kuuluisan karvakuonon mukaan Ransuksi.

Ransu oli pirteä penikka ja muun R-pentueen tapaan jo pienenä innokas seisomaan lintua. Äidiltään se tuntuu perineen voimakkaasti taipumuksen kanniskella kaikenlaista tavaraa ja nouto tuntuu olevan mieluista.

Ransu eli hieman toisellekymmenelle ikävuodelle. Uran aikana ehti tulla menestystä näyttelystä ja koepalkinnotkin olivat todella lähellä.

gordon setter - scottish black setter

Ransun tiedot Kennelliiton KoiraNetissä
Ransun tiedot Kanakoirakerhon jalostustietokannassa

Ransu

Jäät ovat sulaneet ja Ransun mielestä on hellepäivä - voi uida hurua!

Ransu uimassa

Ransu

Ransu nauttii kevätauringosta

Ransu

Ransu täytti 9 vuotta 4.4.2018 - Onnea! :-)

Ransu

Ransu toivottaa Leppoisaa Joulua!

Ransu jahtiin lähdössä

Ransu valmiina jahtiin!
"Puronperän saavutuksia: dobernin setteri.
Peli on raakaa mutta reilua, turkki pois ja jahtiin. Kahden sertin pohjalta."

Ransu ja supikoira

Ransu jahdissa syksyllä 2015: supikoiralla ei ole paljon mahdollisuuksia!
"Vähän reilummin kermaa ja voita, niin eiköhän se tästäkin..."

Ransu seisoo

Ransu piikkaa fasaanikanaa syksyllä 2014

Video seisonnasta ja nostosta

Ransu esiintyy

Ransu esiintymässä ulkomuototuomareiden koulutustilaisuudessa

Ransu eka serti

"Saishan näitä ku joutais käyrä"

Rane haussa

Ransu hakee kauden 2011/2012 päätösjahdissa

Seisonta

Ransu seisoo fasaania tarhan tyhjäystalkoissa loppiaisena 2012

Derbyssä

Ransu ja Jussi Derbyssä
Ransu eteni hienosti karsinnan iltapäivään saakka!

Ransu jäykistelee västäräkkiä

Ransu omatoimiharjoituksissa keväällä 2011

Saalista

Ransu hoitelee aamusella saalista reppuun...

Jäykistelyä

...ja jäykistelee iltapäivällä Alajoella

Näyttelyssä

Ransu elämänsä ensimmäisessä näyttelyssään
Rotujärjestön erikoisnäyttely 2010

Harjoiteltu on!

Esiintyminen alkaa olla tyylikästä ja starttilupa lunastettu!

Starttia odotellessa

Jaoksen noutomestaruuskisassa Ransu osallistuu isojen poikien sarjaan

Vauhtia piisaa!

Intoa ja vauhtia on hieman liikaa, mutta lopulta lintu tulee hienosti isännälle.
Valitettavasti suoritus ei riitä finaalipaikkaan
Tulevaa mestariainesta...

Peilissä komea kolli

Leikkiä systerin kanssa

Tammikuussa 2010 leikkiä systerin kanssa

Noutotyyliä

Noutotyyliä
Ensin luja ote linnusta...

Isännälle

...ja sitten lujaa vauhtia isännän luo!

Lähikuva

Oiskos tämä hyvä?

Oiskos se tässä?

Lauri kelpuuttaa pennun

Joo - tämä me otetaan!

Linnun piikkausta

Seisontatyyliä viisiviikkoisena

Profiili

Vastasyntyneenä

Ransu märkänä vastasyntyneenä

Pentuajan sivulle pääsee tästä linkistä

 

Ransu

Sukutaulu

Pentukuvat

gordon setter - scottish black setter

Pentueet

Kuvagalleria