Vink vink

P-pentueen odotusaika

Vattu astutettiin tammikuun puolivälin tienoilla. Mitään varsinaista astutusreissua ei ollut, sillä Sanna ja Jaakko olivat niin ystävällisiä, että antoivat Banjon meille vieraaksi. Toki Porvoon suuntaan piti pari retkeä tehdä.

Lopulta Banjon astutusreissu venyi puolentoista viikon pituiseksi. 
Kovin suuria odotuksia pentueesta ei ollut, koska Vatun astuttaminen ei aikaisemminkaan ollut tuottanut tulosta. Nyt kävikin toisin ja P-pentue on vahvasti tulossa! Todennäköisesti aikaisemmin astutus on ollut väärään ajankohtaan, koska progetestiä ei ole tehty.

Olin ruokkinut Vattua reilusti ja siitä ei saanut varmuutta, oliko kyseessä normaali pyöreys eli onko se vaan lihava vai onko se todellakin kantavana?

Nooran Z-pentueen synnytys alkoi lähestyä helmikuun loppupuolella. Tuolloin oli vielä aavistuksen aikaista Vatun ultraamiseen, mutta kävin kuitenkin sen kanssa aamusella ultrassa, niin sain siitä varmuuden ennen Nooran pentujen syntymää.

Jihuu - pentuja on tulossa! Tätä on odotettu!

Vattu seisoo

Perinteiseltä kauden päättävältä Puronperän fasaanijahtiviikonlopulta
jäi maastoon jokunen lintu. Vatun tiineys oli vielä sen verran aikaisessa,
että tottahan se pääsi jahtiin...

Vattu elementissään seisomassa fasaania

Paikalleen

Nostosta nätisti paikalleen

Nouto

Ja päälle nouto!

Tässä ois!

Seisonta

Vattu "seisoo"

Jos se joutuu oottamaan vähänkään pitempään, se löytyy usein istumasta

Nouto

Vink vink

Seisonta

Nouto

Jäätävän varmaa työskentelyä! :-)

Koirat

Isla, Vattu ja Norja

Pari päivää myöhemmin ultrassa kävi ilmi, että Vattu on tiineenä eli 
P-pentue oli jo mukana aika monessa seisonnassa ja noudossa!

Ultra

Z-pentueen syntymän aamuna kävin Vatun kanssa ultrassa
Ultrassa näkyi paljon sikiöitä

Ultran perusteella pystyi edes hieman arvelemaan hedelmöittymisajankohtaa
P-pentueen syntymään oli tässä vaiheessa aikaa suunnilleen kuukausi...

Maaliskuun alussa

Maaliskuun alussa maha alkaa olla jo isompi, mutta edelleen meno maittaa!

Isompi liivi

Kun laittaa isomman huomioliivin, niin mahtuu vielä ympäri

Isla

Islalla teeret piikissä, Vattu ja Norja säestävät

Norja ja Vattu

Alkaa näkyä

Maaliskuun alussa Vatun tiineys alkaa jo näkyä

Vattu ja muut koirat

break

Vattu lenkillä vajaa viikko ennen P-pentueen syntymää

break

Maha paisuu

Pötkylä

break

Vattu seisoo fasaania synnytystä edeltävänä päivänä

break

 

P-pentue

P-pentue 2020

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

  • Pablo Escobar

  • Pakkanen

  • Pelle

  • Pepi

  • Pihla

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri