Vattu ja Banjo

P-pentueen astutus

Lähes kaikki kennelin koirat olivat juoksullaan vuodenvaihteessa 2019/2020: Tatti (sekin vielä vähäsen, vaikka oli jo yli 14 v), Rihla ja Noora - Norjalla juoksu oli ollut hieman aiemmin ja Islan juoksua odoteltiin vasta keväämmälle. Tottahan siinä samassa hormonimyrskyssä Vattukin aloitti juoksunsa.

Olin jo aikaisemminkin yrittänyt astuttaa Vatun, mutta tuloksetta. Ikääkin jo oli, joten se pisti hieman miettimään... Vattu on kuitenkin ollut aina huipputerve ja hyvässä kunnossa - nyt olisi viimeinen mahdollisuus saada siitä pentu!

Mahdollisuus aukesi, kun Sanna ja Jaakko  olivat niin ystävällisiä, että antoivat Banjon riiuureissulle Lappajärvelle ja niin kaikki järjestyikin parhaiten päin - kuten yleensä! Mitään varsinaista astutusreissua ei siis ollut, vaan uros tuli meille. Toki Porvoon suuntaan piti pari retkeä tehdä.

Lopulta Banjon astutusreissu venyi puolentoista viikon pituiseksi. Vattu ja Banjo astuivat 12.-20.1. eli yhdeksänä peräkkäisenä päivänä. Kovin suuria odotuksia pentueesta ei ollut, koska Vatun astuttaminen ei aikaisemminkaan ollut tuottanut tulosta. Nyt kävikin toisin ja P-pentue on vahvasti tulossa! Todennäköisesti aikaisemmin astutus on ollut väärään ajankohtaan, koska progetestiä ei ole tehty.

Suurkiitokset Sannalle ja Jaakolle Banjon lainasta - 
teidän ansiosta tämä pentue toteutui!

Koska Banjo oli koko ajan meillä, kuvia on lähinnä vain astutuksista. 
No, niillä mennään...

Nouto

Banjo, Sanna ja Jaakko sattuivat sopivasti olemaan jahtireissulla Lahden suunnalla ja noutoreissu ei ollut ihan niin pitkä kuin palautus

Hetan kanssa kävimme ensin lauantaina Tapparan matsissa ja sitten siitä koira sunnuntai-illaksi meille - saas nähä, mitä viikko tuo tullessaan!

Koirat

Kun Banjo saapui, ihailijajoukko piiritti sen tiukasti

Löytyi!

Jätin koirat hetkeksi ulos ja sieltähän ne löytyivät pihan perältä nalkista

Nalkissa

Romanttinen valaistus

Alku oli parempi, kuin olin kuvitellut: Vattu salli jo uroksen!

Vattu härillään

Alkuviikosta Vattu oli halukas, mutta ei selvästikään vielä "tärppipäivillä"

Vattu ja Banjo

Nuuh!

Työtä

Kun oikein ahkerasti töitä teköö, niin kyllä siinä viileämpikin kaveri lämpiää!

Kelpaako?

Vattu ja Banjo

Nalkissa

Vattu ei selvästikään vielä ollut ajallaan, 
mutta toki Banjo sen kuitenkin päivittäin astui...

Seuraavana päivänä

Seuraavanakaan päivänä Vattu ei tuntunut olevan vielä kohdillaan

Vattu ja Banjo

Vattu teki kyllä töitä, mutta uros kyllä tietää, milloin on oikea astutusajankohta

Häiriötekijöitä

Taipuu

Taipuu se teräskin, kun oikein taivuttaa!

break

Vattu ja Banjo olivat tosi rauhallisia nalkissa ollessaan

break

Jyystöä

Tilanne ei juurikaan muuttunut päivien myötä:
Banjo kyllä astui, mutta narttu ei kiinnostanut mitenkään erityisesti

Kiinnostaa

Muita narttuja kyllä kiinnosti, että mitä oikein tapahtuu?

Kotosalla

Banjolla on kyllä hermot kunnossa: iltaisin se otti tuvassa rauhallisesti, 
vaikka talossa oli kaksikin kiimaista narttua

Unta palloon!

Nalkissa

Jyystöä

Päivästä toiseen homma jatkui samana
Tosin loppuviikosta Banjo oli selvästi kiinnostuneempi Vatusta

Työstöä

Isla

Islaa kyllä moinen meno hirvitti!

Ruokaa

Työmiehelle vaan paljon ruokaa, niin kyllä siitä hyvä tuloo!

Kiinnostunut

Loppuviikosta Vattu oli selvästi enemmän ajallaan,
sillä koirat eivät juuri päässeet ovesta ulos, kun olivat jo nalkissa

Koirat

Banjo

Viikonloppuna oli hyvää aikaa käydä koirien kanssa pellolla
Vaikka oli tammikuun puoliväli, niin oli melko syksyinen keli

Banjo, Isla ja Norja

Banjo seisoo rusakkoa ja Isla sekä Norja säestävät

Banjon hakua ja seisonta / Lisää Banjon hakua

(koira ihmettelee täysin vierasta ohjaajaa, vääriä käskyjä ja pilliä - 
sille vihelletään suulla :-) )

break

Sama homma

Välillä kelit hieman muuttuivat ja saatiin aavistus talven tuntua

Nalkissa

Jaakolle tuli lähes päivittäin lähetettyä tietoja tilanteen kehittymiestä
Kuvat vain taisivat olla melko toistensa kaltaisia...

Heti oven takana

Vattu oli selvästi paremmin ajallaan viikonloppuna ja
koirat eivät juuri päässeet ovesta ulos, kun olivat jo toistensa kimpussa

Nalkissa

Vatun juoksu meni lopulta ohi ja Banjo ei enää ollut siitä kiinnostunut
Koirat olivat astuneet toisensa yhdeksänä perättäisenä päivänä
Tästä voi sanoa, että jos ei nyt, niin ei sitten ollenkaan!

Kävin palauttamassa Banjon ennen latvajahtiressua Sallaan Tomin ja Jarin kanssa. Banjo oli hoitanut tonttinsa ensiluokkaisesti. Paluu kotiin oli sydämellinen: koirat ja isäntäväki olivat selvästi kaivanneet pitkän riiureissun väsyttämää matkamiestä! :-)

Astutus oli nyt hoidettu ja oli aika odotella tuloksia...
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Vattu oli tiineenä! :-)

Onnistunut ja huolellinen astutus
Suurkiitokset Sannalle ja Jaakolle Banjon lainasta sekä kaikesta muustakin!

 

P-pentue

P-pentue 2020

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

  • Pablo Escobar

  • Pakkanen

  • Pelle

  • Pepi

  • Pihla

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri