Kultamalja starttaajat

Kultamalja-starttaajat 2014 - hieno ryhmä!
Vihtori, Vito, Valtteri, Voltti, Vattu, Yörö, Myrtti, Jalo, Yara ja Yoda.

Kultamalja ja Derby 2014

Kultamaljastartissa perjantaina 19.9.2014 oli harvinaisen upea täysilaidallinen puronperäläisiä, sillä V- ja Y-pentueen koirat olivat startti-ikäisiä. Kokonaista kymmenen kennelin kasvattia asettui aamusella yhteiskuvaan - lienee kaikkien aikojen ennätys!?!

Syksyn Kultamalja-karsintaan osallistuivat: Vihtori & Jani, Vito & Olli-Matti, Valtteri & Jari, Voltti & Esa, Vattu, Yörö & Antti, Myrtti & Mikko, Jalo & Pekka, Yara & Kari ja Yoda & Samu.

Oli todella kiva nähdä näin hieno osallistujakaarti! Päivä oli mukava ja kokemusrikas. 

Kuten normaalistikin, kyyti on karsinnoissa melko kylmää ja suurimman osan matka katkesi jo aamupäivän kahteen erään. Osalla lykästi hieman enemmän lintutyön tai hyvän haun muodossa ja päivä sai jatkua. Karsinta oli kovaa ja iltapäivään niukkalintuisissa maastoissa pääsivät mukavasti Voltti, Myrtti ja Yoda.

Näistä Voltti onnistui linnuilla ja eteni Kultamalja-finaaliin! Ainoa gordoni finaalissa.

break

Lauantain Derby-karsinnassa starttasi U-pentue eli Suomen kaikkien aikojen menestynein gordoninsetteripentue. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja jännitys kutkutti mahan pohjaa...

Tosin osanotto ei ollut kovin laajaa, sillä Derby-karsintaan osallistuivat vain Viggo ja Elma. Viggo puolusti viime vuoden Kultamalja-voittoa ja Elmalla tavoitteena oli nostaa viime vuoden suoritusta omalle tasolle.

Viggon päivä oli ohi lähes alussa: myötätuuleen törmäys pyyparveen ja perään about 40 metriä ja ulos...

Elma sen sijaan aloitti upeasti: ensimmäisessä erässä seisonta fasaanille, hieno nosto, koira paikalleen ja Pasi ampui kunniaa. Loppupäivän hakuerätkin sujuivat hienosti ja niin tuloksena oli finaalipaikka! Tämän lisäksi tuli plakkariin avoimen luokan kolmospalkinto. Tosin noutotodistuksen esittämällä olisi tullut kakkonenkin, mutta hyvä näin!

Finaaleissa siis Voltti starttasi Kultamalja-finaalissa ja Elma Derby- finaalissa - sunnuntaille jäi jännättävää...

break

Kultamaljan ja Derbyn finaalit kisattiin sunnuntaina. Vatsanpohjaa kutkuttanut jännitys laukesi lopulta, kun koirat pääsivät hakemaan Lapuan sängille. Finaalistarttien ainoat gordonit olivat V-pentueen Voltti ja U-pentueen Unelma eli Elma. Jo tässä vaiheessa saavutus oli upea!

Elman edellisen päivän karsinta painoi jaloissa ja ensimmäinen erä ei onnistunut. Siihen se sitten jäikin. Elmalta ja Pasilta toki kelpo suoritus myös finaalissa!

Voltti ja Esa olivat liekeissä... Tai no, Esa oli totuttuun tapaan rauhallinen kuin viilipytty, mutta siis Voltti loisti! Se suorastaan liiti pitkin lakeuksia! Tuomari suitsutti Voltin vauhtia ja hakua - eikä syyttä! Kaksi aamupäivän karsinnan erää olivat ensiluokkaista gordoniuroksen hakua. Näillä eväin "finaalin finaaliin" eli iltapäivän kuuden parhaan koiran joukkoon.

Iltapäivällä väsymys alkoi hieman painaa. Se ei näkynyt tyylissä tai vauhdissa, mutta pari kertaa taisi fokus karata hieman pikkulintujen perään... Valitettavasti "oikeita" lintuja ei löytynyt eli Voltti ei päässyt sille osaamisalueelleen. Näillä eväillä kuitenkin sijoitus oli Kultamaljan viides! Upeaa! Hienoa! Mahtavaa!

Huikeaa nähdä, kokea ja tuntea vuosi toisen jälkeen pentujen ottajien hienon osanoton ikäluokkakilpailuihin, sen jännityksen, odotuksen ja onnistumisen riemun!

Onnittelut Voltille ja Esalle sijoituksesta!
Elma ja Pasi - upea saavutus!

Juttu rotujärjestön sivuilla

Ohessa jotain kuvia karsinnoista ja finaalista. Jotkut kuvat aukeavat isommiksi, jotta kuvan henkilöitä ja sessuja voi ihailla tarkemmin.

Kyltit

Koepaikka oli tuttuun tapaan Poutun koululla

Jonoon

Autot ajettiin ryhmittäin jonoon opasteiden mukaisesti
Sitten olikin aikaa tavata tuttuja ja kuvailla sessuja

Kultamalja-starttaajat

Aikas hieno ryhmä puronperäläisiä Kultamalja-startissa!

Kultamalja 2014

V-pentueen koirat Kultamalja-startissa 2014 vasemmalta:
Vihtori & Jani, Vattu, Vito & Olli-Matti, Valtteri & Jari sekä Voltti & Esa

Ennen starttia

Vastaava yhteiskuva Y-pentueesta vasemmalta:
Yörö & Antti, Myrtti & Mikko, Jalo & Pekka, Yara & Kari sekä Yoda & Samu

Temuamista

Tottahan nuoret koirat ryhtyvät aina heti kisuamaan

Leikkiä

Aamun ohjeiden ja nimenhuudon jälkeen ryhmät siirtyivät karsinta- maastoihin. Autot olivat ryhmittäin valmiiksi jonoissa, joten eksymisen vaara ei ollut ihan niin ilmeinen. Kauimmaiset lähtivät ensimmäisinä.

Puronperän-koirat olivat pääsääntöisesti "arvottu" eri ryhmiin. Minun erääni osui Yörö sekä Smirre ja Jussi. Hienointa oli, että päästiin Jussin kanssa kilvoittelemaan heti ensimmäisenä parina!

Ennen starttia

Ennen starttia Smirre & Jussi sekä Vattu & minä

Hakua

Pellolla

Yörö ja Antti ovat pääseet kivaan kisavireeseen

Yörö ja Antti

Yörö ja Antti

Liimatta

Lähes jokainen koira sai aamupäivällä kaksi erää pois lukien liian karkeita töppäyksiä tehneet koirat. Onneksi meidän karsintaryhmään tällaisia ei osunut.

Karsinta oli kovaa ja iltapäivään niukkalintuisissa maastoissa pääsivät mukavasti Voltti, Myrtti ja Yoda. Hieno edustus taas "meidän koirilta".

Iltapäivällä oli mahdollisuus nostaa osakkeita, mutta melko monella se jäi vain yhteen erään...

Kapo ja Sanna

Sanna ja Kapo
Kapo korvaa nyt Y-pentueen isän Tikon jättämää aukkoa perheessä

Kapo ja Ari-Matti

Hakuun

Myrtti ja Mikko starttaavat iltapäivään

Haussa

Tuloksena seisonta viinimarjapuskaan,mutta valitettavasti fasaani ehti juosta alta pois ennen kuin tuomari saatiin paikalle eli tulokseton seisonta...

Mäkelän Ari

Mäkelän Ari antoi Myrtille kokolailla positiivisen arvostelun päivän esityksestä

Voltti

Päivän onnistuja Voltti
Erittäin hienoa hakua ja vielä päälle onnistuminen linnuilla -
tie finaliin oli selviö!

Lounastauon jälkeen iltapäivällä jatkoivat Yoda, Myrtti ja Voltti ja kuten jo alussa taisi olla, niin Voltti eteni lopulta sunnuntain Kultamalja-finaaliin.

break

Lauantaina oli Derby-karsintapäivä. Derby-karsintaan osallistuivat U-pentueen Viggo ja Elma. Viggo puolusti viime vuoden Kultamalja-voittoa ja Elmalla tavoitteena nostaa viime vuoden suoritusta omalle tasolle.

Viggon päivä oli ohi lähes alussa: myötätuuleen törmäys pyyparveen ja perään about 40 metriä ja ulos...

Elma sen sijaan aloitti upeasti: ensimmäisessä erässä seisonta fasaanille, hieno nosto, koira paikalleen ja Pasi ampui kunniaa. Loppupäivän hakuerätkin sujuivat hienosti ja niin tuloksena oli finaalipaikka! Tämän lisäksi tuli plakkariin avoimen luokan kolmospalkinto. Tosin noutotodistuksen esittämällä olisi tullut kakkonenkin, mutta hyvä näin!

Kaikkein huiminta lopulta oli, että Elma oli ainoa koira, joka sai koko Derbystä laatupalkinnon! Kaikki muut siis eivät toimineet täysin AVO-luokan sääntöjen puitteissa. Aikamoinen sulka Pasin ja Elman hattuun!

Ensimmäinen erä

Ennen starttia...

Hakua

Seisonta

Elma seisoo fasaania lähes samassa paikassa,
missä Seita vuosi sitten Derby-karsinnassa
Seisonta fasaanille, hieno nosto, koira paikalleen ja Pasi ampui kunniaa
Hurraa, hurraa, hurraa!

Kurjet

Pasi textaa

Pasilla jännät paikat ja välillä pitää laittaa tietoja kotiin...

OK

Aika levollisin mielin voi kuitenkin odotella

Hakua

Hakua

Derby- karsinnan iltapäivään jatkoivat parhaat koirat. Tottahan toki Elma oli näiden joukossa, kun kerran oli ainoana tehnyt täydellisen lintutyön.
Tai ei ihan täydellistä, koska nouto puuttui.

Iltapäivällä Elmalta odotettiin puhdasta hakua ja sitä se todella esitti:
huimaa tykitystä upealla kuviolla! Rinnalle laitettiin jokunen koira ja jokainen jäi selkeästi hopealle. Päivän hienoin Elman erä oli karsintapäivän viimeinen erä gordoni Merciä vastaan. Elma haki hyvällä vauhdilla ja tyylillä sekä hallitsi maaston melko täydellisesti.

Elma hallitsee Merciä vastaan

Pasi kiittelee

Pasi voi todellakin kiitollisena ottaa Elman vastaan -
päivän työ oli uskomattoman upea!

Sunnuntain finaalipäivä valkeni jännityksen täyteisin odotuksin. Sää oli mitä mainioin: pilvipouta, hieman sumua, mutta ei liian kuuma ja pieni tuulenvire virisi päivän mittaan. Hienosti sujuneen karsinnan jälkeen odotukset olivat korkealla molempien finaalien suhteen, mutta kisassa voi sattua mitä tahansa...

Päivän aluksi kuvattiin sekä Kultamalja- että Derby-finaaliin päässeet koirat. Kasvattajan kannalta oli aika messevää, että molemmissa finaaleissa oli oma kasvatti ja vielä ainoat gordonit näissä ikäluokkafinaaleissa!

Gordonit

Puronperän Unelma, "Elma" ja Pasi
Puronperän Voltti ja Esa
Ainoat gordonit Kultamalja- ja Derby-finaaleissa! 

Finalistit

Kultamalja-finalistit 2014

Derby-finalistit

Derby-finalistit 2014

Aamupäivällä koiria rankattiin iltapäivän kuuden koiran finaalia varten. Minulla oli pieni "jakomielitauti", kun en oikein tiennyt, lähdenkö Kultamalja- vai Derby-ryhmän matkaan. Lopulta tein oikein ja läksin seuraamaan Pasin ja Elman edesottamuksia.

Elman edellisen päivän karsinta painoi jaloissa ja ensimmäinen erä ei onnistunut. Siihen se sitten jäikin. Elmalta ja Pasilta toki kelpo suoritus myös finaalissa!

Startti

Pasi ja Elma starttaavat finaaliin

Seisonta

Kotiin

Elmalta ja Pasilta hieno suoritus: ainoat gordonit Derby-finaalissa ja ainoat,
jotka saavuttivat laatupalkinnon koko Derbyssä!

Pääsin Elman erän jälkeen seuraamaan Esan ja Voltin toimintaa. Ja olihan siiinä seurattavaa!

Voltti ja Esa olivat liekeissä... Tai no, Esa oli totuttuun tapaan rauhallinen kuin viilipytty, mutta siis Voltti loisti! Se suorastaan liiti pitkin lakeuksia! Tuomari suitsutti Voltin vauhtia ja hakua - eikä syyttä! Kaksi aamupäivän karsinnan erää olivat ensiluokkaista gordoniuroksen hakua. Näillä eväin "finaalin finaaliin" eli iltapäivän kuuden parhaan koiran joukkoon.

Hakuun!

Esa lähettää Voltin kiitämään Pohjanmaan lakeuksille

Hakua

Kiitoa

Erä takana

Ensimmäinen erä takana
Voltti, Esa ja Eemeli palaamassa reippain mielin autolle

Tykitystä

Näyte Voltin iloisesta hausta ja upeasta liikkumisesta aukeaa tästä linkistä

Lounaalle

Aamupäivä takana
Näytöt olivat kokolailla lujat iltapäivää ajatellen...

Aamupäivä oli mennyt Voltilta upeasti ja se raivasi tiensä iltapäivän "finaalin finaaliin" eli kuuden parhaan koiran joukkoon. Tässä onkin sitten vain hävittävää, sillä viisi parasta sijoitetaan...

Iltapäivällä väsymys alkoi hieman painaa. Se ei näkynyt tyylissä tai vauhdissa, mutta pari kertaa taisi fokus karata hieman pikkulintujen perään...

Valitettavasti "oikeita" lintuja ei löytynyt eli Voltti ei päässyt sille osaamisalueelleen. Tässä vaihdessa nimittäin on mahdollisuus vain nostaa osakkeita eli onnistuneella lintutyöllä päästä parisijoitusta korkeammalle.

Ennen erää

Startti!

Hyvää hakua

Urakka takana

Urakka on takana ja kaikki voivat olla tyytyväisiä

Näillä eväillä kuitenkin sijoitus oli Kultamaljan viides!
Upeaa! Hienoa! Mahtavaa!

Superonnittelut menestyneille Voltille ja Esalle!
Onnittelut myös Elmalle ja Pasille huippuonnistumisesta Derbyssä!

Me muut näytämmä ensi vuoden Derbyssä närhen munat...

Finaalin jälkeen

Finaalin päätteeksi Voltti oli viides ja kyllä siinä Esan ja
tuomari Matti Juutin kelpasi poseerata!

Menestynyt ja kasvattaja

Tottahan kasvattajan kelpaa poseerata, kun on menestyksekäs ekipage rinnalla!

Eemeli ja Voltti

Eemeli on tehnyt taustajoukkona suuren työn Voltin menestyksen eteen
Hän on kaikissa tapaamisissa aina uurastamassa mukana!

Kultamalja starttaajat

Kiitos kaikille Kultamaljaan ja Derbyyn osallistuneille!

Ensi vuonna Derbyssä starttaa kova ryhmä
Ja onhan mukana taas uudet Kultamaljalaiset...

Juttu rotujärjestön sivuilla

 

Kuvagalleria

Yhteystiedot

Ajo-ohjeet

Kuvagalleria

Linkit