E-pentueen odotusaika

Kävimme Rihlan kanssa Tanskassa astutusreissulla marraskuun lopulla. Yleensä käyn narttujen kanssa ultrassa, vaikka se ei ole mitenkään oleellista. Sinänsä tiineyden merkit alkavat näkyä tuossa viidennellä viikolla, mutta arvio pentujen määrästä on kiva pentujen ottajia ajatellen. Lähdimme Rihlan kanssa pistäytymään ultrassa, vaikka joulu painoikin päälle...

Tällä kertaa pistäydyin Rihlan kanssa ultrassa kerrankin ajallaan: sikiöt olivat hyvin erotettavissa, mutta eivät liian suuria, että niiden lukumäärää pystyi arvimaan. Tärkein uutinen oli kuitenkin odotettu: pentuja on tulossa!

Näyttäisi siltä, että tulisi hieman normaalia suurempi pentue, mitä minulla on ollut keskimäärin. Tähän saakka omien pentueiden keskiarvo on ollut 7,1 pentua/pentue ja rodun pentueiden keskiarvo Suomessa noin 6 pentua/pentue. Valistunut arvio oli nyt, että tulossa olisi 7-8 pentua!
(Lopulta pettymys oli suuri, kun osa sikiöistä oli abortoitunut ja syntyi vain viisi pentua - tosin isoja ja virkeitä!)

Pitkä astutusreissu Etelä-Tanskaan oli siis tuloksekas. Ensin katse kohti vuodenvaihdetta ja A-pentueen syntymää. Sitten kohta onkin Rihlan vuoro, kun E-pentueen laskettu aika on tammikuun viimeisellä viikolla. Rihlan pentuja pitää kuitenkin hieman odotella. Kuvia odotusajalta on tällä sivulla.

Rihla ultrattavana

Ansa laskee rutiinilla sikiöiden määrää

Pentuja näkyvissä!

Pennut sai hyvin kuvaan. Tässä pari sikiötä yhtä aikaa samassa kuvassa

Heta ja Ansa

Rihla otti ultrauksen rauhallisesti
Heta auttelee Ansaa pitämällä koiraa selällään

Pentuja!

Rihla ja Elma

E-pentueen emä Rihla vasemmalla ja A-pentueen emä Elma oikealla
Kuvassa pitäisi ultran perusteella olla siis 14-15 tulevaa gordoninpentua!

Ruoka maittaa

Ruoka maistaa Rihlalle ja Elmalle

Maha kasvaa

Maha kasvaa - vielä reilu viikko synnytykseen

Joukossa

Valas ja Vattu

Ennen muutaman päivän päässä odottavaa synnytystä Rihla on jo melko iso
Vattu on hengessä mukana

Ennen synnytystä

Poltot

Rihlan synnytys lähestyy ja eri asentoja pitää kokeilla

Testiä

Poltot

Kun tukala olo pakkaa päälle, niin synnytys ei ole enää kaukana

 

E-pentue

E-pentue 2016

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri