Elma ja Rihla

E-pentue ja vieraat

E-pentueen alkupäivät olivat hieman erikoiset, sillä talossa oli toinenkin eli A-pentue. Poikkeuksellinen tilanne aiheutti sen, että etenkin pentuun emä, Elma, olisi mielellään tutustunut myös Rihlan pentuihin. Pennut saivat kuitenkin viettää rauhaiseloa.

Rihla on rutinoitunut emä. A-pentujen tulevat omistajat sekä muut vieraat ovat saaneet käydä pentuihin tutustumassa. Myös muut omat koirat saavat tutustua pentuihin rauhassa - niitä ei tarvitse erityisemmin suojella, joten vieraiden on helppo pistäytyä.

Alussa pentulaatikko on olohuoneessa, joten jokainen sisällä pistäytynyt kävi vilkaisemassa pentuja poikkeuksetta. Pentujen sosiaalistaminen alkoi heti ensipäivistä ja ne viettävät paljon aikaansa sylissä.

Tällä sivulla on kuvia pennuista muiden kanssa etenkin pentueen alkuviikkoina.

Kasvattaja

Pennut ovat säännöllisen tarkkailun alla

Elma ja Rihla

Elma ei tyydy tarkastelemaan pentuja laatikon laidalta, 
vaan hieman lähempää pitää haistella
Rihla seuraa tilannetta silmämuna kovana
Vattu tyytyy varovaisempaan tutustumiseen

Tarja ja pennut

Lumihiutale

A-pentueen Lumihiutale ja tuleva isäntä Tomi tarkastavat pennut

Pirjo

Elma lähti treenaamaan kevään talvijahtia ja kokeita varten
Tottaha Pirjon piti myös tsekata pennut

Ja ottaa kuvia

Sekä tietenkin ottaa kuvia Julian kanssa

Uni

Uni

Pennut vain nukahtavat niin kovin herkästi...

Kromo

...erilaisiin asentoihin

Sanna ja Hannu

Sanna ja Hannu vieraisilla
Oman pennun valinta on tässä vaiheessa vielä melko vaikeaa

Sanna ja Hannu

Oisko se tämä?

Vattu ja pennut

Vattu on kiinnostunut pennuista
Onneksi se osaa olla varovainen pienten pentujen kanssa ja mennä maaten
Hieman ihmetystä aiheuttaa se, että nämä eivät vielä jyllää sen päällä
Rihlaa hieman epäilyttää moinen meininki

Tarja leikkaa kynsiä

Kynsien leikkaus ja pentulaatikon alustan vaihto kuuluvat rutiineihin

Vattu

Kaapo

A-pentueen Kaapo jäi päiväksi E-pentueen iloksi

Leif vääntää

Vattu jaksaa leikittää pentuja
Se ei paljon piittaa, vaikka Leif puree korvasta 

Porukka

Yoda

Rihlan edellisen pentueen Yoda kävi vieraisilla
Kaikki kollit pitää tarkistaa huolellisesti

Check

Jaahas

3 sukupolvea

3 sukupolvea: keskellä Tatti, oikealla Rihla ja
vasemmalla Yoda ja uudet lupaukset

Herman

Herman kävi vieraisilla

Suosikki?

Taisihan sieltä pari suosikkia löytyä

Ajokoira

Sirutusreissulla nähtiin jalosukuinen ajokoira

Leif

Nyt Leif on kyllä väärässä paikassa...

 

E-pentue

E-pentue 2016

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri